Eva Latvakangas, Turun Sanomat:
"Tuhannen sivun tarina kertoo Suomen naisen elämästä kautta vuosisatojen ja hänen selviytymisestään Pohjolan ankarissa oloissa, sivistyksen äärilaidoilla. Se kertoo sitkeästä perheen ja yhteiskunnan pystyssä pitämisestä läpi nälkävuosien ja sotien, vastuun ottamisesta ja kantamisesta politiikassa, työelämässä, Suomen hyvinvoinnin ja kulttuurin rakentamisessa.
Tätä teosta voi jo sanoa monumentiksi. "

Pekka Lähteenmäki, Talouselämä:
"Historiallista kehystarinaa maustetaan runsaalla kuvituksella ja kiinnostavilla pikku henkilötarinoilla. Esille nousevat suurnaiset kuten ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää, Kirurgisen sairaalan ylihoitaja Sophie Mannerheim ja toinen naisministeri Hertta Kuusinen. Miehistä kirja nostaa esiin arkkiatri Arvo Ylpön."

Mia Palokallio, Maaseudun Tulevaisuus:
"Suomen nainen puski tiensä piikatytöstä presidentiksi. Kirjasarja kertoo katajaisen kansan naisväen tuhatvuotisen tarinan. – – Toivon rakentajia olivat sadattuhannet naiset, jotka puuhasivat vuosikymmenet erilaisissa järjestöissä, keittivät ja kutoivat, lauloivat ja opiskelivat, auttoivat lähimmäisiään ja itseään läpi todella tukalienkin vuosien."

Maila-Katriina Tuominen, Aamulehti:
"Toivon rakentajat -teos kuljettaa limikkäin hyvin erilaisia naisten elämään ja toimintaan liittyviä asioita. Ne on jäsennetty kokoavien otsikoiden alle. – – Toivon rakentajat on helppolukuinen teos. Se on lukemistoksi puettu noutopöytä, josta voi napsia tärkeitä tapahtumia, pieniä ja suuria yksityiskohtia pureskeltavakseen."

Kätilö-lehti:
"Naista kuvataan perheenjäsenenä unohtamatta kuitenkaan hänen osuuttaan uskossa ja taiteessa, vallassa ja rakkaudessa. Mainittakoon, että teoksessa kätilöt ovat saaneet oman sivunsa."

Arja-Anneli Tuominen, Kansan Uutiset:
"Hämmästyttävää vastustusta naiset ovat kohdanneet myös urheilun alalla. Naisvoimistelu ja kaunoluistelu olivat naisten aloja 1900-luvun alussa, mutta yleisurheilua ei pidetty naisille sopivana. – – Toivon rakentajat –kirjasta voi poimia monia nykyään huvittavilta tuntuvia ajatuksia naisten asemasta. – – Silti nainen on kulkenut hyvin pitkän matkan torpan emännästä kaupunkiin työssäkäyväksi omaa omaisuuttaan hallitsevaksi henkilöksi, joka ilman muuta olettaa saavansa lapsensa päiväkotiin.
"



Tilaan Suomen naisen vuosisadat 1-4

 

SUOMEN NAISEN VUOSISADAT 1-4

Vuonna 2006 Suomessa vietetään naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden satavuotisjuhlaa. Maailman edistyksellisimmän perustuslain tukemina

suomalaiset naiset valitsivat ensimmäisinä maailmassa naisia parlamenttiin heti lähes kymmenesosan edustajista. Se oli saavutus, jonka tavoittaminen

vei muilta kansoilta vuosikymmeniä.

Tätä saavutusta kunnioittaa Suomen naisen vuosisadat-kirjasarja. Se kertoo suomalaisen naisen tiestä maatalousyhteiskunnan naisten töiden

taitajasta nykypäivän kaupunkilaiseksi osaajaksi. Teossarjan aikajänne on tuhat vuotta. Sen aihe on naisten elämä kokonaisuudessaan, hänen toimensa

perheessä ja leivähankinnassa, työssä ja taiteissa.

Naisten tarinat ovat selviytymistarinoita kaikkialla, mutta erityistä kestävyyttä ja kekseliäisyyttä on vaadittu ankarissa oloissa pohjoisen perillä,

sivistyneen maailman äärilaidalla. Suomalaisen naisen vahvuudesta, opinhalusta ja sitkeydestä kertoo Suomen naisen vuosisadat tuhannella sivullaan.

 

1 PIIKASESTA MAISTERIKSI
Suomalaisen naisen historia itsenäisyyteen asti
Kirjailija Kaari Utrio kertoo suomalaisen naisen elämästä menneinä vuosisatoina.

2 TOIVON RAKENTAJAT
Suomalainen nainen itsenäisyyden aikana
Teoksen päätekstin on laatinut fil.tri Aura Korppi-Tommola.


3 TAITEEN TOINEN PUOLI
Suomen naiset taiteilijoina
Kirjoittajina ovat kirjailija Kaari Utrio, fil.lis. Rakel Kallio ja kasvatust. maist., toimittaja Sari Savikko.


4 TIEN NÄYTTÄJÄT
Uranuurtajanaiset, naisjärjestöjen esittely, hakemisto Tämän osan on kirjoittanut fil.tri Leeni Tiirakari.

Sidottu, suojapäällinen, kultafoliointi
Koko 21 X 26 cm
Kunkin osan laajuus noin 250 sivua
Runsas neliväri- ja mv-kuvitus
Paperi Galerie Art Silk 150 g
Kannen ulkoasu Helena Kajander
Sarjan tuotanto Oy Amanita Ltd
ISBN 951-31-3162-9 ( sarja )