![]() |
|---|
1800-luvun puolivälin tunnustettu taiteilija, historiamaalari R.W Ekman, joka kuvitti sekä Turun tuomiokirkon kuorin että Kalevalan, maalasi Kreeta Haapasalosta viisi taulua, joissa Kreeta on aina sama, mutta kuulijat vaihtelevat. Kreeta soittaa joka kuvassa kannelta. Kanteleita hän hankki aina suurempia sitä mukaa kun varat lisääntyivät. Paljolti Kreeta Haapasalon taiteilijahahmon vaikutuksesta kanteleesta tuli merkittävä suomalaisen kansallisen kulttuurin vertauskuva. |
![]() |
|---|
Pohjolan satakielet Ida Basilier-Magelsen (1846-1928) oli vuonna 1873 perustetun Suomalaisen Oopperan kantavia voimia ja loistava laulajatar, jonka antautuva työ oli sitäkin merkityksellisempi, kun ajatukseen suomalaisesta oopperasta suhtauduttiin halveksivan ivallisesti. Hän lauloi ajan suurten oopperasäveltäjien musiikkia, kuten Verdiä, Rossinia ja Donizettia. Hänen työkykynsä oli hämmästyttävä. 1870-luvulla, joka oli hänen aktiivisin vuosikymmenensä, hän lauloi oopperaroolien lisäksi Pohjoismaissa 700 konserttia Konserttimatkoillaan herttainen ja pidetty Ida Basilier, jolla ei ollut suuren diivan elkeitä, esitti ohjelmistossaan suomalaisia kansanlauluja etsi suomalaisia laulajakykyjä. Vuonna 1878 Ida Basilier meni naimisiin norjalaisen miehen kanssa ja asettui asumaan Norjaan. |