Kun kahden miehen ystävyys alkaa Turun Hämeenportin miesten WC:stä syksyllä 1966, mihin se voi päätyä ? Se on: yhteisvirtsaaminen johtaa ikuiseen ystävyyteen.
Untsu johdatti minut undergroundiin, tuohon ainoaan todelliseen taidemuotoon, siihen jota olin etsinyt tietämättä, mikä se oli. Untsu on johdattanut minut runouteen. Se on niin vaikeaa, että olen yhä samalla askelmalla. Mies itse on edennyt jopa niin, että maankuulut taitajat ovat ylistäneet hänen runojensa terävyyttä. Jopa niin, että Ohion kansainvälisen runoilijaklubin jäsenet ovat langenneet loveen kuultuaan miehen lausuvan säkeitään pohjoisamerikkalaisten omalla tantereella!
Markku Into on oma Clint Eastwoodinsa, Markku Into on oma Charles Bukowskinsa.
Siksi Paha hämärä kuuluu sekä jokaisen itseään kunnioittavan toiminnan ihmisen että joka ainoan aivojonglöörin kirjankannattimeen olipa tämä sitten Italiasta varta vasten tuotettu disainhylly tai ulkopuuseen yksinäinen rautanaula. Paha hämärä aiheuttaa lukijassa helpotuksen tunteen: "Ikään kuin jotakin olisi lauennut minussa!"
Teille, jotka ette tunne Untsua, minulla on asiaa. Teille taas, jotka hänet tunnette minulla on toteamuksia. Into on täynnä Untsua ja Untsu intoa. Jos näitä kahta el kykene tajuamaan samanaikaisesti, on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä Turkuun. Jos osuu oikeaan paikkaan oikealla hetkellä, voi tietää, mistä Paha hämärä tosiasiassa puhuu. Jos ei osu, parasta matkustaa takaisin seuraavalla junalla ja lukea teos uudestaan.
Mitä pidätte Kirkegaardista? Syvällinen säväys käy kuulijan tajunnassa. En kysynyt, joten en vastaakaan. Sen sijaan ojennan tiedustelijalle Pahan hämärän - mutta vain tuokioksi, sillä ostakoon omansa, jos kiinnostuu ajattelun ongelmasta. Hän silmäilee kantta, ensimmäistä nimilehteä ja tavaa: Paha hämärä. Aunen baari. Markku Into Heikki Kännö. Aivan oikein äännetty, lausahdan ja totean hänet pikemminkin sarjakuva- kuin lihaa-ja-verta- mieheksi. Avaan hänelle satunnaisen sivun, jonka keskellä ovat ratkaisevat sanat "Köh! köh! köh!" Tämä on filosofiaa - äännän f-kirjaimen puolihuolimattomasti; tätä olisi Kirkegaardin tuntijankin syystä miettiä.
Yhtä hyvä kuin sarjakuvassa Markku Into on elokuvassa. Kuvitelkaa rakastavanne!