PUNAINEN LUMME

Puolentoista vuosikymmentä sitten kylän äijät päättivät, että jotakin on tehtävä. Mökkihöperyys ja työhulluus oli kehittynyt niin pahaksi, että naapuri tuskin toistaan näki muuten kuin auton ikkunassa. Ensin ajateltiin pystyttää tienristiin tolppa, jonka juureen seuraa haluava asettuisi syljeskelemään.
Naisväkeä tolppa ei kovin kiehtonut. Matkailumies kertoi jossakin näkemästään pienestä kesätorista. Siispä kesätori Somerniemelle, keskelle eimitään!
Pilkkanaurun saattelemana toripahanen aseteltiin vanhan ja uuden tien väliin jääneelle joutomaalle. Siinä puuhasivat matkailumies, ulosottomies, suntio, kirvesmies, kaupunkitarkastaja ja kirjailija. Palkkaa ei pyydetty, ja lainatkin taattiin omasta taskusta. Kun kunnanisät eivät lomiltaan ehtineet kaiken maailman toreja availemaan niin pyydettiin maaherra, joka ehti.
Samalla grandioosilla meiningillä Somerniemen kesätori on toiminut kaksitoista vuotta. Joka vuosi valitaan torineuvos, ansioitunut torillakävijä, joka ymmärtää hiljaisen torilöntystelyn arvon. Neuvos voi olla väitellyt tohtori, kotiseutupatruuna tai kesämökkijulkkis - kaikki suhtautuvat vakavasti luottamustehtävään.

Torilta saa kaikkea mitä muiltakin toreilta porkkanoista työrukkasiin. Mutta erityisessä maineessa on Somerniemen kirpputoriosasto, laaja ja runsas mökkiläisen aarreaitta.
Keskelle eimitään tulvaa joka kesälauantai tuhansia ihmisiä. Pysäköintipaikat ja tienvarret täyttyvät helsinkiläisistä, turkulaisista, lohjalaisista, forssalaisista ja salolaisista autoista. Haitari soi tai laulu helkkää, vietetään jos jonkinlaista hattupäivää, torikirkkoa tai pelimannijuhlaa. Pitäjä, jonka ennen tiesivät vain botanistit harvinaisen punaisen lumpeen vuoksi, tunnetaan nyt markkinapaikkana.
Tori täyttyy juttelevista ihmisryhmistä - tänne tullaan tapaamaan tuttuja, koska täällä heitä näkee. Iloisesta puheensorinasta syntyy sydämellinen tunnelma, jota kaupunkilaiset kuvittelevat maalaiseksi ominaispiirteeksi, mutta jonka he tosiasiassa luovat itse.
Ja kaikki tämä on saatu aikaan ilman palkkoja, pekkaspäiviä tai EU-rahaa.

Parin sadan metrin päässä kesätorista on avattu pieni kotoinen maalaisravintola, sekin keskelle eimitään. Ravintolaa hoitelee suntion suku: pitopalveluemäntä, kokkiopin käynyt tytär, lukematon joukko siskoja, vävyjä, serkkuja, tätejä ja muita verisiteen velvoittamia. Suuresta suvusta löytyy ammattimiestä ja -naista joka lähtöön.
Samalla kylällä on kesätorin ja vapaapalokunnan tanssilavan lisäksi pieni itsenäinen huoltamo, saha, puutarha ja kirjatalo. Kaikki ovat pienyrityksiä. Omistajat työllistävät itsensä lisäksi yhden tai kaksi muuta, ja käyttävät lisäksi alihankkijoita. Tuotannollisesti tai kansantaloudellisesti niillä ei ole minkäänlaista merkitystä, eikä niitä ole suomalaisessa taloussuunnittelussa huomannut kukaan muu kuin verottaja.
Elinkeinoelämää säätelevä, valvova ja kehittävä ajattelu ottaa tosissaan vain megamammonan.
Kun toiveena on pystyttää joka niemennokkaan ja saarelmaan Nokia, ei Nurmen Saha ja Mylly tunnu kummoiseltakaan. Kun mielikuva huoltamosta on Shell-Nigeria, voi Kanervan huoltoasemalle kohauttaa harteita. Kun unelmaravintola on Arctiaketju, voi Pitopalvelu Marja-Liisa Harjula herättää hymyä.
Kun on totuttu ihailemaan jättiläisiä, on unohdettu kunnioittaa pienen ihmisen tarvetta kantaa vastuu omasta ja läheisten elannosta ihan itse. Kuitenkin nämä pienet, nämä toimeliaat pitävät hengissä suomalaisen maaseudun.

Viljelijäväestö vähenee. Aktiivisimmat tuottajat selviävät. Suomen oloissa maatalous tulee aina tarvitsemaan tukea, ja kohtuullisesti sen saakoon.
Suomi on saari: kriisissä olemme vain oman itsemme varassa. Vaikka maahan kassilla kannettaisiin ja ilman annettaisiin tuontijyväsiä, meillä on aina oltava tarpeelliset varmuusvarastot ja riittävästi väkeä, joka osaa kyntää ja kylvää. Maanviljelyn taito on maailman tärkein taito, eikä se saa mennä maan rakohon.
Maaseudun väestöstä valtaosa ei viljele kuin korkeintaan kasvimaata. Kaikki eivät silti halua muuttaa kaupunkeihin leivän perässä.
Suomen maaseutu, niin kaunis, niin hiljainen, niin loputtoman laaja, on monelle yhä vain paras paikka maailmassa. Talvinen lumenpehmeä tähtikirkas yö tai usvainen metsä voivat lumota mielen yhtä voimakkaasti kuin pörssin kiihkoisa jännitys.
Suurten valtiojohtoisten tehdaskombinaattien aika tuhanten rantain partahilla on ohi. Maaseudun tulevaisuus on pienyrittäjissä, vapaaehtoisessa toiminnassa, elpyvissä järjestöissä. Ahkeruus, yrittäjyys ja sitkeys - niistä kasvaa Somerniemen punainen lumme.


SUURTEN IKÄLUOKKIEN VANHEMMAT  PUNAINEN LUMME TYÖ TAI KUOLEMA  JUOPOT KULLANMURUT KARJALA TAKAISIN  HYVÄT TAVAT - LASTEN TURVA   ONKO TIETOA?  SUURI TAPPAJA  ESIKOISTA KATSELLESSA  SKOTTIEN KUNINGATAR MARY  YDINVOIMAA?