SKOTTIEN KUNINGATAR MARY

Päivälehdessä on juttu kauneuden olemuksesta. Juttuun kuuluu historiallinen muotokuva naisesta, jonka kasvoja on muuteltu tietokoneella naiselliseen ja miehekkääseen suuntaan. Kuva on tuttu.
Tekstissä kerrotaan, että tässä esiintyy skottien kuningatar Mary. Lukija tunnistaa Maria Stuartin säännölliset piirteet ja aikanaan suurta ihailua herättäneet hieman vinot silmät. Muotokuva maalattiin Mariasta leskenpuvussa kohta hänen ensimmäisen puolisonsa Ranskan kuninkaan kuoleman jälkeen. Maria oli tuolloin 18-vuotias.

Kuuntelen Yleisradion ykköskanavalta esitelmää Friedrich Nietzschen sisaresta. Sisaren mies oli kotoisin Saksonista.
Luen pikku-uutisen antiikin kreikkalaisesta maantieteilijästä. Hänen nimensä oli Pitheas, ja hän lähti laajoille matkoilleen Marseillesta.
Toisessa yhteydessä mainitaan antiikin suuri luonnontieteilijä Pliny. Myös Platon merkitys antiikin filosofiassa muistetaan.
Naistenlehdessä kirjoitetaan ranskalaisesta hotellilinnasta, joka on kuulunut ritari Templarille. Jossakin muualla vilahtavat Teutoniritarit. Matkaopas kertoo kartagineista, jotka valloittivat Sardinian.
Silmät ovat tipahtaa päästää, kun lukee evankelistasta, jonka nimi on Luke.

Siansaksa on ymmärrettävää, vaikkakaan ei anteeksiannettavaa. Pikku-uutiset ja kuriositeettijutut ovat peräisin englanninkielisistä lehdistä. Kun niitä käännetään kiireesti ilman sivistystä ja äidinkielen taitoa Mary Queen of Scots kääntyy skottien kuningatar Maryksi. Manner-Euroopassa traaginen daami tunnetaan Maria Stuartina. Maantieteilijä Pytheas saa olla Pitheas ja Massilia modernisoidaan Marseilleksi.
Saksalainen ruhtinaskunta, josta Nietzschen sisar löysi aviomiehen on Saksi, englanniksi Saxony. Pliny on suomeksi (ja latinaksi) Plinius. Plato on Platon ja Aristotle on Aristoteles.
Ritari Templar tarkoittaa munkkiritaria, joka kuului temppeliherrojen ritarikuntaan. Teutonic Knights on suomeksi saksalainen ritarikunta. Kartaginit ovat karthagolaisia.
Ja evankelistan nimi on Luukas.

Koulujen historianopetuksesta on vaivihkaa pudotettu pois antiikin tarinat ja keskiaika lähes kokonaan. Samalla katosi olennainen osa länsimaista sivistystä. Mitäpä sillä tekisikään. Pliny löytyy netistä jos sattuu tarvitsemaan. Löytyy sieltä Pliniuskin, jos osaa etsiä.
Raamatun historiaa luetaan vain uskontotunneilla jos niilläkään. Kylän pojat eivät muista, kuka oli Joosef puhumattakaan kahdestatoista veljestä. Miksi muistaisivatkaan. Toyotan seuraavan mallin nimeksi tuskin tulee Zebulon.
Eurooppalaista taidetta ei tosin voi ymmärtää ilman kohtuullista Raamatun tuntemusta. Museoiden seinät ovat täynnä outoja juttuja: yksi nainen kantaa katkaistua päätä korissa, toinen tarjottimella. Joku äijä painaa ufolla taivaaseen. Kolme mullahia ällistelee pikkukersaa, joka on tyrkätty lehmien syötäväksi.

Euroopan kaikilla kansoilla on omakielinen nimi kulttuurimme keskeisille ilmiöille ja vaikuttajille. Martin Luther on suomeksi Martti Luther. Carolus Magnus on Kaarle Suuri.
Suomalainen käytäntö on suomentaa hallitsijoiden, paavien ja keskiajan Suomen historian nimet. Meillä on Johannes Paavali II ja Kaarle XVI Kustaa. Käytäntö on tosin alkanut horjua: Espanjan kuningas ei ole Juhana Kaarle vaan Juan Carlos.
Itse toivon, että suomennoskäytännöstä jo luovuttaisiin. Historiallisten henkilöitten kohdalla se ylti aikanaan naurettavuuksiin. Onneksi Yrjö Maunu Sprengtporten on saanut takaisin oman nimensä, samoin Juhana Vilhelm Snellman.
Suomennoksista luopuminen ei kuitenkaan tarkoita englanninnoksiin siirtymistä. Hyvä sanakirja löytää suomalaisen vastineen Augustinelle ja Justinianille.
Englantilaisille tämä kaikki on kaksin verroin kurjempaa. Jokainen Heinrich muuttuu Henryksi, jokainen Johannes Johniksi, Maria Maryksi, Guillaume Williamiksi. Vahingonilo tosin laantuu, kun hämmästelee Matti Kettilmundinpoikaa, 1300-luvun Turun linnanpäällikköä, joka ei todennäköisesti kuullut koskaan nimeään Mats Kettilmundssonia suomeksi.


SUURTEN IKÄLUOKKIEN VANHEMMAT  PUNAINEN LUMME TYÖ TAI KUOLEMA  JUOPOT KULLANMURUT KARJALA TAKAISIN  HYVÄT TAVAT - LASTEN TURVA   ONKO TIETOA?  SUURI TAPPAJA  SKOTTIEN KUNINGATAR MARY  YDINVOIMAA?