SUURI TAPPAJA
Pienenä tyttönä Helsingissä tiesi, mitä piti pelätä: Kaisaniemen puistoon ei saanut mennä pimeän aikaan. Yön varjoissa vaani kauhuja, joita ei viattomille lettipäille tarkemmin määritelty.
Aikuisempana tiesi tasan tarkkaan, mikä oli pahinta, mitä opiskelijatytölle voi tapahtua: avioton raskaus eli "vahinko". Se lopetti opiskelun, ajoi pakkonaimisiin, häpäisi perheen ja sukulaiset.
Sen kummempia pelkoja ei nuoren hyvin kasvatetun neidon maailmaan mahtunut. Vitsaukset kuuluivat elämään siinä missä siunauksetkin. Toki jossakin oli Pommi, mutta se oli yhtä hämärä ja todennäköinen asia kuin Kristuksen toinen tuleminen, josta sentään muistutettiin kansakoulun ensi luokalta lähtien. Harva tosissaan ajatteli, että Kristus tulisi tai pommi räjähtäisi.
Tänä päivänä elämme pelon yhteiskunnassa eri tavalla kuin ennen. Pelon yhteiskunnassa mikä tahansa on uhkaavaa. Todelliset vaarat, kuten sairaalabakteerit ja heikot jäät, saattavat jäädä harvinaisten ja outojen ilmiöiden varjoon. Karhut vaanivat ihmishenkeä ahnaammin kuin salmonellavirukset. Variksen kesyttäminen on yhtä vaarallista kuin humalaisena veneestä pissaaminen. Asteroideja putoilee taivaalta kuin omenoita puista.
Nurkissa piileskelee terroristeja, onanisteja, narkkareita, assasiineja, aubergiineja, extremistejä ja muutama vanhan ajan puliukko. Joka askel on riski, ei suinkaan jäätyneen jalkakäytävän vuoksi vaan koska kulman takaa saattaa hyökätä naamioitunut mujaheddin kalašnikov käsivarrella ja ryöstää uhrilta Stockmannin kanta-asiakaskortin.
Alati aiheita tarvitseva media joutuu nikkaroimaan trivialiteeteista myyviä tapahtumia. Oudon uhkan yhdistäminen arkiseen elämään on simppeli keino herättää huomiota. Yhteisöllä, joka ei ole sodassa eikä edes vaarassa joutua sellaiseen, on varaa nauttia kauhun väreistä selkäpiissä.
Fakta ja fiktio sekoittuvat vaarantäyteiseksi maailmaksi, jossa ihmisen pitää olla herkeämättä varuillaan. Häntä ei suojaa enää entisaikojen yhteisö, naapurit ja kyläpoliisi. Uusi uljas yksilö sinkoutuu ypöyksin sarjamurhaajien ja tappajatattien armoille.
Traagista on, että uhka on todellinen. Jokainen meistä elää alituisessa kuolemanvaarassa kuten esivanhempamme, jotka rukoilivat Herraa varjelemaan heitä pahalta äkkikuolemalta.
Rutto lopetti kohtalokkaan kiertonsa, kun paikat siistiytyivät niin etteivät enää kelvanneet mustarotalle. Isorokko nitistettiin rokotuksella, keuhkotauti calmettella. Kun länsimainen ihminen oli saanut kuriin ihmiskunnan Suuret tappajat: mustan, valkoisen ja rupisen surman, hän kiiruhti oitis luomaan uuden surman, joka entisten tavoin tappaa kenet tahansa, missä tahansa ja ennalta arvaamatta.
"Sijaltain jollen nousiskaan, taivaaseen ota asumaan", rukoilivat pienokaiset ennen iltarukouksessa.
Vanha säe voitaisiin nyt muotoilla uudelleen: "Jos auton alle jään, ikuiseen ota elämään". Rukous luettaisiin aina tielle ovesta ulos astuttaessa.
Auto tappaa miehen useammin kuin karhu. Liikenne on nykyihmisen suurin uhka. Kadut ja maantiet vaativat uhrimääriä, kaatuneita ja haavoittuneita, joihin harvat sodat ovat pystyneet.
Mikä tahansa muu ilmiö - vaikkapa ruokamyrkytys kouluissa - joka vammauttaisi kymmeniätuhansia ihmisiä joka vuosi, aiheuttaisi paniikin. Vanhemmat kieltäytyisivät lähettämästä lapsia kouluun, elintarviketeollisuudessa käännettäisiin joka kattila ympäri, tuotteita vedettäisiin pois markkinoilta, poliittinen myrsky pyyhkäisisi yli yhteiskunnan.
Liikenneturma on kuin sokean kohtalonjumalattaren väistämätön isku. Jumalatarta voidaan harhauttaa turvavöillä ja ilmatyynyillä, mutta hänen oikeuttaan iskeä ei aseteta kyseenalaiseksi.
Yksi modernin maailman merkittävimmistä yhteiskuntasopimuksista on liikennetuhojen hyväksyminen. Sopimuksesta ei ole äänestetty, sitä ei ole missään hyväksytty, se vain on voimassa. Sopimuksen voidaan edelleenkin luottaa, kun tuotetaan lisää teitä, lisää autoja, lisää turhia kilometrejä ja lisää uhreja.
SUURTEN IKÄLUOKKIEN VANHEMMAT PUNAINEN LUMME
TYÖ TAI KUOLEMA
JUOPOT KULLANMURUT KARJALA TAKAISIN HYVÄT TAVAT - LASTEN TURVA
ONKO TIETOA? SUURI TAPPAJA ESIKOISTA KATSELLESSA SKOTTIEN KUNINGATAR MARY YDINVOIMAA?