HYVÄT TAVAT - LASTEN TURVA

Keski-ikäinen mies saapuu visiittiin ystävien luo. Talossa on myös isäntäväen nuori sukulaispariskunta.
Sukulaisten kymmenvuotias tytär istuu sohvalla. Vieras kumartuu, ojentaa kätensä ja sanoo hyvänpäivän. Tyttö kiemurtelee, tuijottaa mattoa, lykkää viimein käden ja mumisee jotakin.
Seitsenvuotias poika makaa pöydän alla pelaamassa. Keski-ikäinen mies tarjoaa kätensä ja sanoo päivää. Poika niiskahtaa, pakenee syvemmälle pöydän alle ja tuikkaa sieltä luimistellen tassunsa.
Vanhemmat eivät sano mitään. He eivät neuvo lapsia nousemaan ylös, katsomaan silmiin, antamaan kättä ja niiaamaan tai kumartamaan niin kuin tervehtiessä yleensä tehdään.
Kahvipöydässä nuori äiti kehottaa Samia ja Annia ottamaan ensin pöydästä. Lapset vetäytyvät kauemmaksi syömään, poika jälleen pöydän alle. Kumpikin jättää puoleksi syödyn lautasen siihen, missä se sattuu olemaan. Kumpikaan ei kiitä.

Vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Perhe on kohtalaisen varakas. Lapsia kuljetetaan pianotunneille, kahteen kerhoon ja urheiluiltaan.
Vanhemmat ovat lapsistaan kiinnostuneita ja seuraavat tarkasti heidän kehitystään. He eivät ole syrjäytyneitä, juoppoja, piittaamattomia. He haluavat antaa lapsille hyvät eväät elämään. He ovat valmiit uhraamaan rahaa, jopa aikaa, lasten hyvinvoinnin vuoksi.
Mutta alkeellisimpiakaan käytöstapoja vanhemmat eivät osaa vaalituille jälkeläisilleen opettaa. Jotakin on perusteellisesti vialla, kun kymmenvuotias ei osaa sanoa päivää eikä kiitos.

60-luvulla hyvät tavat yhdistettiin porvarilliseen hapatukseen. Kohteliaan käytöksen luultiin olevan sitä, että osasi juoda oikeasta viinilasista juhlapöydässä.
Käytöstavat olivat niin itsestään selviä, ettei niitä ymmärretty pitää arvossa. Kaikki, jotka käyttäytymissääntöjä morkkasivat, olivat saaneet kotona hyvän tapakasvatuksen, olivat sitten kotoisin mökistä tai kartanosta. Tätä perintöä, ilmaista mutta olennaista, ei omille lapsille ymmärretty siirtää.
Samoihin aikoihin ihmisille tuli kiire. Oli niin paljon työtä, niin paljon harrastuksia, yhdistyksiä ja seuraelämää, että lapset jäivät sivuosaan.
Kasvatusteoreetikotkin korostivat, että lasten piti saada kasvaa rauhassa. Heitä ei saanut pakottaa (edes illalla nukkumaan), ei pelotella (edes liikenteellä), ei syyllistää (vaikka olisivatkin pahantekoon syyllistyneet), ei panna kantamaan vastuuta (edes omista teoistaan). Lapsilla ei saanut teettää työtä, heille ei saanut opettaa itsehillintää, heitä ei saanut komentaa eikä missään tapauksessa rangaista.

Ainoa, mitä lasten kanssa sai tehdä, oli keskustella viisaasti ja lempeästi. Ajan aatteet antoivat erinomaisen tekosyyn niille, jotka eivät viitsineet tai jaksaneet kasvattaa lapsia.
Kun viisas ja lempeä keskustelu kolmivuotiaan kanssa aiheesta "Pitääkö kaupan kassalla ostaa karkkia" epäonnistui, oli helppo turvautua periaatteeseen "Lapsi itse tietää parhaiten, mikä hänelle on hyväksi". Se oli vaivaton ideologia.
Lapset jätettiin rauhaan kasvamaan kuin paju pakettipeltoon. Talon koirakin sai paremman kasvatuksen kuin talon lapsi.

Ensimmäinen hämmästys tuli, kun naapurin tyttö ei tervehtinyt vastaantullessa. Toinen tuli, kun oma vesa ei paljastanut päätään Maamme-laulun soidessa. Kolmas kun vanha äiti kaatui koululaisten rynnistäessä bussiin hänen ylitseen. Neljäs kun lihaksikkaat nuoret miehet tönivät salkuillaan lentoasemalla.
Todellinen itsetutkiskelun paikka on viimeistään nyt. Ne, joilta tapakasvatus kiellettiin, eivät osaa antaa sitä omille lapsilleen, vaikka haluaisivatkin.
Katkera on isoisän kalkki, kun kahdeksanvuotias pojantytär tervehtii häntä sanomalla "Vittu eksä taaskaan tuanu mitään mulle?"

Lapsen oikeuksien julistukseen pitäisi kuulua lapsen oikeus oppia ne käytöstavat, joita hänen oma yhteisönsä kunnioittaa. Miksi opettaa lapselle kieliä ja matematiikkaa mutta ei elintärkeitä taitoja selvitä toisten ihmisten kanssa? Käytöstavat ovat kuin liikennesäännöt: jos niitä ei osaa, ennemmin tai myöhemmin sattuu kolari.
Yhteisön tavat hallitseva lapsi tulee vaivattomasti toimeen elämän erilaisissa tilanteissa. Tapojen osaaminen vahvistaa lapsen itseluottamusta ja itsehillintäkykyä.
Lapsi ei luonnostaan tapoja opi. Se on kokeiltu. Nyt isät ja äidit, mummit ja vaarit, kaikki yhdessä antamaan lapselle perintö, jota hän ei keneltäkään muulta saa: hyvä käytös. Tuskin kukaan toivoo, että hänen lastaan halveksitaan moukkana maailmalla?

---

SUURTEN IKÄLUOKKIEN VANHEMMAT  PUNAINEN LUMME TYÖ TAI KUOLEMA  JUOPOT KULLANMURUT KARJALA TAKAISIN  HYVÄT TAVAT - LASTEN TURVA   ONKO TIETOA?  SUURI TAPPAJA  ESIKOISTA KATSELLESSA  SKOTTIEN KUNINGATAR MARY  YDINVOIMAA?