SUURTEN IKÄLUOKKIEN VANHEMMAT
Tuvan nurkassa on kaukalo. Sen ääressä kyykkii isoisä. Muut ruokailevat sievästi pöydän ääressä, kehuvat ruokaa, itseään ja toisiaan. He ovat työteliäitä, kunniallisia kansalaisia. Yksi jo puuhaileekin työnsä parissa, ahkera poika.

Vanhustenhuollon kansalaisliikkeen propagandaa? Hyvinvointi- Suomen alasajon vertauskuva?

Ei. Zachris Topeliuksen satu puolentoista vuosisadan takaa. Se kuuluu satukirjaan Lukemisia lapsille, jonka suuret ikäluokat hyvin tuntevat. Joulujuhlissa näyteltiin ja katseltiin Hyrrää, Totuuden helmeä ja Ole hyvä köyhille.
*

Vanhojen hyvien aikojen kaipuu on kaiketi yleisinhimillinen ominaisuus. Aina joku huokaisee "Ei ennen tullut kuuloonkaan - " tai "Kyllä sentään entisaikaan - " oli kysymys sitten polkupyörän kestävyydestä, lasten tottelevaisuudesta tai sukkien parsimisesta.

Vanhoihin hyviin aikoihin kuuluu aivan erityisesti myytti vanhusten kunnioittaminen. Vanhuus oli menneessä yhteiskunnassa kiitettävä ominaisuus.

Virheellisempää mielikuvaa tuskin voi keksiä. Ihmisen (siis miehen) paras ikä on vaihdellut kulttuurista toiseen. Kristillinen Eurooppa piti optimaalisena ikää, jolloin Jeesus aloitti toimintansa, kolmeakymmentä vuotta.

Naisen kukoistus oli varhainen ja lyhyt. Hän oli kaunein ja hedelmällisin alle kaksikymmenvuotiaana. Kova työ, raskaudet ja synnytykset vanhensivat naisen nopeasti. Kansansaduista meille on tuttu "mummo, jolla oli pieni lapsi".

Vanhuus oli voimattomuuden, sairauden ja kivun aikaa. Maatalousyhteiskunnan armoton raataminen tuntui ruumiin tuskana iässä, jossa nykypäivän eläkeläiset matkustelevat ja käyvät päivätansseissa.

*

Vaivat ja avuttomuus jättivät vanhuksen toisten armoille. Hengissä selviämisen yhteiskunnassa arvostettiin pakostakin työpanosta. Vaari, joka ei pystynyt enää kaskea viertämään, sai hakata hakoja tarhassa. Muori, joka ei kyennyt raskaaseen kirnuamiseen, sai hoidella pikkulapsia. Arvostusta he saivat neuvomalla nuorempia, siirtämällä tietoa sukupolvelta toiselle.

Suhtautuminen vanhuksiin riippui siitä mistä nykyäänkin: vallasta, vauraudesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista. Iäkäs herttua sai toki palvelua. Varakkaalla ikäneidolla oli laumoittain rakastavia sukulaisia, joita hän tanssitti testamenttilupauksilla.

Yksinäinen leskimummo sai rauhassa kuolla nälkään. Ei häntä kukaan kunnioittanut pelkästään sen vuoksi, että hän oli vanha. Mutta jos hän oli taitavaksi tunnettu lapsenpäästäjä, hän saattoi ansaita lantin opettamalla nuorempia.

Säännön vahvistava poikkeus oli 1600-luku, jolloin jalo vanhus oli valttia. Ikää ja kokemusta arvostettiin. Syntyi virkaikäjärjestelmä, jonka mukaan virassa kauemmin ollut oli automaattisesti viisaampi kuin myöhemmin tullut. Virkaa hoidettiin kunnes kuolema korjasi.
*

Merkittävä ero suhtautumisessa vanhuksiin menneen ja nykyisen välillä kuitenkin on. Vanhassa yhteiskunnassa lasten velvollisuus oli turvata vanhemmat hautaan asti.

Elämä perustui vastavuoroisuudelle: vanhemmat hoitivat lapset, kun he eivät vielä pystyneet huolehtimaan itsestään, ja lapset elättivät vanhemmat, kun he eivät enää kyenneet selviytymään itse.

Sukupolvien suhteita varten oli säännöstö. Lasten tuli oli kiitollisia vanhemmille. Vanhempien ei pitänyt puuttua aikuisten lasten asioihin.V Mistään ihmissuhdeparatiisista ei kuitenkaan ollut kysymys. Kirjalliset syytinkisopimukset, niiden oikaisut, käräjienkäynnit ja kaikenlaiset riitajutut osoittavat, että sukupolvien suhteet eivät ole koskaan olleet helppoja.
*

Nyky-Suomessa laki ei vaadi lapsia huolehtimaan vanhemmista. Mummi voi maata vaikka vuoden vainajana mökissä. Juridisesti lapsille ei hänen asioistaan kuulu muuta kuin perintö.

Mutta moraalisesti? Pitääkö todella Suomessa nousta kansalaisliike puolustamaan vanhusten oikeutta hyvään hoitoon? Nämä laitosten hoidokit ovat suurten ikäluokkien isiä ja äitejä.

Juuri nämä vanhukset raatoivat ja taistelivat meille vapaan maan. Juuri he hoivasivat nykyiset vallassa olijat aikuisiksi pulan ja puutteen keskellä.

Jos edes kaikkivaltiaat suuret ikäluokat eivät pysty huolehtimaan vanhuksistaan, kuka ihmeessä kantaa tulevaisuudessa huolen heistä itsestään? Vai aikovatko he pysytellä iänkaikkisesti viisikymppisinä? V Kuinka vastasikaan Topeliuksen sadun ahkera poika, kun isä kysyi, mitä hän veisteli? - Kaukaloa josta sinä saat syödä sitten, kun tulet vanhaksi, - isä.

SUURTEN IKÄLUOKKIEN VANHEMMAT  PUNAINEN LUMME TYÖ TAI KUOLEMA  JUOPOT KULLANMURUT KARJALA TAKAISIN  HYVÄT TAVAT - LASTEN TURVA   ONKO TIETOA?  SUURI TAPPAJA  ESIKOISTA KATSELLESSA  SKOTTIEN KUNINGATAR MARY  YDINVOIMAA?