Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

Yleistä keskustelua sikariharrastuksesta.

Valvoja: Lasse

Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja drinkalot » Ti Huhti 26, 2016 4:46 pm

Kesän ensilumet ovat sataneet, joten lienee aika jälleen ilmoitella jo muinaisten Foinikialaisten vaalimasta perinteestä, eli Sikaripalstan kesätapaamisesta KirjaClubilla.

Tänä kesänä blaadaamme homoina lauantaina 23.7.2016 kello 16 alkaen.

Koska on kesä, grillaamme, joten en järjestä yhteisruokaa. Jokainen tuo omat läskinsä ja tummentaa ne itse, ellei sitten joku ryhdy GrilliMestariksi. Myös omat juomat mukaan. Hoidan paikalle aikasemmin menestykseksi osoittautuneet muutaman kannun Mojitoa, mutta ei niitä koko illaksi riitä.

Mukaan mahtuu jälleen 15 ensin ilmoittautunutta ja loput sitten varasijoille odottelemaan. Varasijallekin kannattaa ilmoittautua, sillä peruutuksia on tullut aina ja siten varasijoilta on lähes varmasti loppupeleissä päässyt mukaan. Tämän vuoksi on myös suotavaa ilmoittaa heti, jos on listalla eikä pääsekään paikalle, jotta varasijalainen voidaan siirtää listalle.

Kirjalla on nykyään käytössä seuruemaksu, sillä isot seurueet aiheuttavat tiskiä ja enemmän siivousta jne. Maksu on tämän kokoiselle seurueelle 50 €, eli n. 3,50 € nokkaa kohden, jonka perin paikanpäällä käteisenä.


Ei muuta kuin ilmoittautumaan.

1. Marre
2. Salinla
3. Pikku-Mici
4. elmiquel
5. Tujonius
6. Sipelius
7. Kumppari
8. Iceborg
9. Oka
10. Nepa
11. Savu-arska
12. Ahti
13. Girs
14. Siggetero
15. FinMaky

Varalla:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.

Kuva
Viimeksi muokannut drinkalot päivämäärä Ke Heinä 20, 2016 7:26 am, muokattu yhteensä 27 kertaa
Hasta la Victoria Siempre!
Käyttäjän avatar
drinkalot
 
Viestit: 3481
Liittynyt: Pe Joulu 23, 2011 1:40 pm
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja marre » Ti Huhti 26, 2016 4:48 pm

Mä.
Matalan tavoitteen kautta kohti pienempää pettymystä.
Käyttäjän avatar
marre
 
Viestit: 381
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 2:20 pm
Paikkakunta: Lahti hämeessä

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja salinla » Ti Huhti 26, 2016 4:57 pm

Minä!
Check Hippie's blog: www.cigar-hippie.blogspot.com
salinla
 
Viestit: 411
Liittynyt: La Marras 30, 2013 4:45 pm
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja Pikku-MiCi » Ti Huhti 26, 2016 4:58 pm

In
Käyttäjän avatar
Pikku-MiCi
 
Viestit: 766
Liittynyt: La Syys 06, 2008 10:31 am
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja Jaga » Ti Huhti 26, 2016 4:58 pm

En tule
Sikaritalon foorumin ensimmäinen aatelinen, ystävien kesken Sir Jaga
Käyttäjän avatar
Jaga
 
Viestit: 2700
Liittynyt: To Tammi 10, 2008 1:29 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja Bmeifter » Ti Huhti 26, 2016 5:06 pm

Mukana :bisse:
"Heitä tavara seinään, kyllä se siitä tokenee..."
Käyttäjän avatar
Bmeifter
 
Viestit: 144
Liittynyt: Su Syys 29, 2013 10:14 am
Paikkakunta: Hämeenkyrö

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja Tujonius » Ti Huhti 26, 2016 5:11 pm

Hep!
"Trying is a first step towards failure" -Homer Simpson-
Käyttäjän avatar
Tujonius
 
Viestit: 251
Liittynyt: Ma Touko 02, 2011 6:06 pm
Paikkakunta: Godisby

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja Sampo » Ti Huhti 26, 2016 5:20 pm

Håplaa! Muassa!
Sampo
 
Viestit: 118
Liittynyt: Su Marras 09, 2008 11:02 pm

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja Milkman » Ti Huhti 26, 2016 5:25 pm

Mukana!
Käyttäjän avatar
Milkman
 
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Helmi 02, 2010 10:30 am
Paikkakunta: Espoo

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja Iceborg » Ti Huhti 26, 2016 5:30 pm

Mukana!!
Iceborg
 
Viestit: 58
Liittynyt: Ke Loka 01, 2014 6:32 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja oka » Ti Huhti 26, 2016 5:31 pm

Juu.
Käyttäjän avatar
oka
 
Viestit: 541
Liittynyt: To Maalis 01, 2012 10:22 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja Nepa » Ti Huhti 26, 2016 5:36 pm

Joo
Käyttäjän avatar
Nepa
 
Viestit: 170
Liittynyt: La Joulu 15, 2012 9:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja JouniSL » Ti Huhti 26, 2016 5:40 pm

Yritetäänpäs vielä kerran. Taidan olla peruutuskunkku, olisinko jo kolmesti perunut ilmoittautumisen mutta nyt voisi olla aika antaa muiden menojen joustaa.
JouniSL
 
Viestit: 203
Liittynyt: Pe Tammi 27, 2012 11:00 pm
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja Jape » Ti Huhti 26, 2016 6:13 pm

Messissä
Jape
 
Viestit: 157
Liittynyt: Ke Maalis 14, 2012 6:40 pm

Re: Kesämiitinki Kirjaclubilla 2016!!!

ViestiKirjoittaja girs » Ti Huhti 26, 2016 6:18 pm

Hep!
Käyttäjän avatar
girs
 
Viestit: 16
Liittynyt: La Maalis 14, 2009 1:51 pm

Seuraava

Palaa alueelle Sikariharrastus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa