Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

Yleistä keskustelua sikariharrastuksesta.

Valvoja: Lasse

Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja salinla » Pe Touko 20, 2016 10:11 pm

Ptruu pojat!!! Hra kirkkomäki on herännyt ja vakavamielinen kisailu voi alkaa! Koska allekirjoittanut heräilee talvihorroksesta näköjään pikkuhiljaa, niin tänä vuonna kisa kestää kaksi viikkoa. Myöskään säistä ei ikinä tiedä, varsinkaan kesäkuussa.


Säännöt, ne perinteiset, ehkä hiukan muunnellut:

- Polta Churchill -kokoluokan (suunnilleen 47 x 178) pölli 30.5. - 12.6.2016 välisenä aikana. Muukalainen tai kuubalainen.
- Tee polttelutuokiosta arvostelu, tarina, pantomiimi, kuvaelma, seminaari, lisensiaattityö, tai mikä tahansa tämän palstan sääntöjen mukaan julkaisukelpoinen teos.
- Julkaise teos vastauksena tähän ketjuun 12.6.2016 klo 23.59 mennessä.
- Palkitsen 0 - n kappaletta omasta mielestäni parhaita teoksia pienellä, sikariaiheisella palkinnolla.
- Kuten jo terävästi päättelit, saatan olla palkitsematta yhtään teosta, mikäli ne eivät mielestäni ole palkitsemisen arvoisia. Ni!
- Tuomariston muodostaa allekirjoittanut.
- Tuomiosta saa valittaa Valituksen käsittelymaksu on laatikko kuubalaisia, joka tulee luovuttaa valituksen yhteydessä allekirjoittaneelle. Valituksen yhteydessä sen tekijän tulee myös osoittaa olevansa tosissaan ja oikeassa polttamalla Martinezin 125:n 60:ssa minuutissa. https://danthecigarguy.wordpress.com/20 ... ig-cigars/
Tästä tulee tehdä video ja lähettää se Hra Girsille, joka hyväksyy tai hylkää suorituksen.

Kirkkomäet palamaan!
Check Hippie's blog: www.cigar-hippie.blogspot.com
salinla
 
Viestit: 411
Liittynyt: La Marras 30, 2013 4:45 pm
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja Tujonius » La Touko 21, 2016 11:49 am

Kivasti osuu ensimmäinen loman puolikas tuohon aikaväliin, joten onnistunee kivasti. :sigge:
"Trying is a first step towards failure" -Homer Simpson-
Käyttäjän avatar
Tujonius
 
Viestit: 250
Liittynyt: Ma Touko 02, 2011 6:06 pm
Paikkakunta: Godisby

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja elmiguel » Su Touko 22, 2016 9:00 pm

Se se vaan on sillä lailla, että tällä hetkellä humista löytyy vain yksi 747. Mutta yksikin riittää, olenhan kohtuuden mies.
Käyttäjän avatar
elmiguel
 
Viestit: 121
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 4:22 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja Omskakas » Ti Touko 31, 2016 8:48 pm

Juuri sytyttelin suursillikokoista sikaria ja tulin Mieleen, että onkohan kisaa lainkaan tänä vuonna.

En kyllä ole lainkaan henkisesti valmistautunut tätä arvostelemaan, mutta ehkä se menee vanhasta muistista.

Sikari on vahingossa koko kisailun tavallaan aloittanut pötkö Sir Winston vuodelta 08 ja boksikoodi on ehkä SMG. Löytyy aiemmista ketjuista. Eka sentti pölläyttää makupalettiin heti kermaa, tupakkaa ja jotakin parfyymimäistä sellaisella intensiteetillä, että sikari lienee koko kevään toistaiseksi paras.

Edit1:Enpä ole juuri tänä keväänä paljoa poltellut. Intokin sikarointiin on vähentynyt. Jos olen sytyttänyt sikarin, se on palanut siinä ohessa ja saanut aika vähän huomiota osakseen. Henkistä huomiota siis. Nyt koitan keskittyä: hikisukkaa, juustokuminaa, pippuria, metsäsientä.

Edit2: Eka kolmannes takana. Nyt vallitseva maku juustokakku suklaalla ja pippurilla. Tämä on yksi kompleksisimmista sikareista ikinä. Melkein joka suullinen antaa jotain uutta.

Edit3: Tätä juuri meinaan: Sain toisen kolmanneksen loppuun ja olen keskittynyt lähinnä lukemaan Hellerin Catch 22:sta. Sikari on palanut siinä vieressä. On siinä ollut pääsääntöisesti hyviä makujakin. Nyt haen lisää juomaa.

Edit4: Kylläpäs viimeinen kolmannes maistukin paskalta. Ei nyt suoranaisesti, mutta tuli selkanen kirpeys ja esanssisuus sikariin, että totesin sen riittävän ja nakkasin pois. Kun sikari alkaa paskentua, se ei juuri koskaan enää parane.

Alun perusteella 5/5, lopun perusteella 2/5. Koska aivot painottavat loppua se olkoon 3/5.
Käyttäjän avatar
Omskakas
 
Viestit: 839
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 2:50 pm

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja noviisi » Pe Kesä 03, 2016 4:51 pm

Okei, mennään tällä kertaa näin.
Poltin kolme päivää sitten ensimmäisenä suursillinä Punch Churchillin vuodelta 2000. Se oli täysin turha, mieto ja monotoninen pölli vailla mitään vivahteita.
Poltin tänään toisena suursillinä H.Upmann Sir Winstonin vuodelta 2008. Se oli täysin turha, mieto ja monotoninen pölli vailla mitään vivahteita.
Suursillit eivät oikein taida sytyttää meikäläistä tällä hetkellä, jonka vuoksi en enää polta kolmatta tähän mittelöön. Jos vituttaisi, niin se tapahtuisi nyt, mutta kun ei edes vituta. Perkele.
Käyttäjän avatar
noviisi
 
Viestit: 2993
Liittynyt: Ti Maalis 02, 2010 2:41 pm

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja drinkalot » La Kesä 04, 2016 12:24 pm

Voittaja on löytynyt. Kisa ohi.
Hasta la Victoria Siempre!
Käyttäjän avatar
drinkalot
 
Viestit: 3481
Liittynyt: Pe Joulu 23, 2011 1:40 pm
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja Simeoni » Pe Kesä 10, 2016 7:10 pm

Kesän ensimmäinen lomapätkä alkoi juuri, joten siinäpä sopiva hetki laittaa hieman pitempää parrua palamaan. Nyt ei voi edes aiempien vuosien tapaan vedota siihen ettei humista löydy kilpailuun sopivaa sikaria, kiitos Asser Kääpä:ltä saamieni vaihtareiden, joten tästäpä lähtee. Hyvät naiset ja herrat: Romeo y Julieta Churchill (JUN-12).

Ulkomuoto on varsin komea, ensivaikutelmassa ei ole mitään valittamista. Jotenkin churchill-koon sikarit ovat yleensä omaan silmääni esteettisesti todella miellyttäviä, vaikka (tai juuri siksi että) näitä ei juurikaan normaalisti tule poltettua. Nopea napsaus Xikarilla, mutta mitäs mitäs... wrapperi lähtee saman tien purkautumaan. Onneksi vyö pysäyttää vahingon, eikä esteettistä haittaa isompaa vahinkoa tainnut päästä syntymään. Tulta jalkaan, rento asento aurinkotuoliin, kirja käteen ja nautiskelemaan. Tai niin oli tarkoitus.

KirkkomäkeäTulille.jpg

Aloitan ruotimisen suoraan negatiivisista puolista. Heti alusta lähtien veto oli todella tiukka, savuja ei meinannut irrota lainkaan. Parhaaksi tekniikaksi muodostuikin tämän yksilön kanssa (ymmärrettävästi) harvoin käyttämäni "triple puff" metodi, jolla tavoin suuhun sai aavistuksen jotain mietoa, sikarin savua muistuttavaa koostumusta. Pölli meinasi myös sammua yhtenään, joten sitä joutui imemään todella nopeaan tahtiin, mikä oikeastaan vei polttelutuokiosta kaiken rentouden ja suuren osan nautinnosta. Kuvaavaa on, että sikari ehti sammua siinä ajassa, kun laskin sen kädestäni täyttääkseni viinilasini ja ottaessani samalla huikan, eli noin 15-20 sekunnissa. Turha varmaan mainitakaan, että kirjan lukemisen saatoin unohtaa tällä kertaa kokonaan.

Plussapuolena sikarin maku kärsi yllättävän vähän turbotahdilla suoritetusta imemisestä. Maku oli koko ajan varsin miellyttävän pehmeää, eikä minkäänlaista kitkeröitymistä ollut havaittavissa. Aika miedolta vaikutti, mutta siihen tosin saattoi vaikuttaa vähäinen savunmuodostus. Olen hieman varovainen tämän yksilön perusteella tekemään mitään isoja päätelmiä, mutta kyllä tämä aika lailla tuntuisi olevan linjassa muiden RyJ-pöllien profiilin kanssa. Miellyttävä maku olikin oikeastaan se, mikä minut sai tämän melko loppuun asti polttamaan, huolimatta kaikista rakenteellisista ongelmista.

AndWeWillNeverSurrender.jpg

Yhteenvetona pölli oli maultaan sellainen, että voisin hyvin poltella uudestaankin. Ja polttelenkin, koska näitä nyt kuitenkin löytyy vielä muutama yksilö samasta satsista. Täytyy toivoa, että jonkinlainen maanantaikappale oli tällä kertaa kyseessä, sillä ei tällaista taistelua huonon rakenteen kanssa jaksaisi uusintana kokea. Mutta käsityötähän nämä ovat, ja huonoja yksilöitä sattuu aina silloin tällöin kohdalle.

Arvosana: :sigge: :sigge: 1/2

Pelkkä maku huomioiden: :sigge: :sigge: :sigge: :sigge:

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
AllThingsMustComeToAnEnd.jpg
"Happiness? A good cigar, a good meal, a good cigar and a good woman – or a bad woman; depends on how much happiness you can handle."
Käyttäjän avatar
Simeoni
 
Viestit: 679
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2012 7:21 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja Savu-Arska » Pe Kesä 10, 2016 8:07 pm

Kun sikarin on leikannut, kannattaa vetoa arvioida jo ennen sytyttämistä. Jos se tuntuu yhtään turhan tiukalta, minulla on nykyään tapana tohtoroida sikaria pistelemällä pitkällä neulalla sikarin pituussuunnassa reilusti imupään puolelta ja tarvittaessa toisestakin päästä. Auttaa usein yllättävän hyvin kunhan pistelee paljon eri puolille leikkauspintaa, niin keskelle kuin lähemmäs reunojakin. Täytyy vain olla tarkkana, ettei pistä kyljestä läpi.
Savu-Arska
 
Viestit: 108
Liittynyt: Pe Joulu 18, 2015 1:45 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja drinkalot » La Kesä 11, 2016 8:00 am

And now something completely different...



Paloi hiukan vinoon, mutta korjaantui lopuksi itsestään. Savuntuotto hyvä, maku paperinen.
Hasta la Victoria Siempre!
Käyttäjän avatar
drinkalot
 
Viestit: 3481
Liittynyt: Pe Joulu 23, 2011 1:40 pm
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja astalo » Su Kesä 12, 2016 4:48 pm

Täten ilmoitan polttaneeni kisaehdot täyttävän sikarin, bolivar coronas gigantesin.

Ja kyseinen sikari oli oikein maukas.

Jätän tämän vain tähän ja haen takkini.
Monien lähteiden mukaan elämä johtaa 100% varmuudella kuolemaan. Muistakaa pelätä kaikkea, älkää vahingossakaan erehtykö nauttimaan mistään. Ikinä. Milloinkaan.
Käyttäjän avatar
astalo
 
Viestit: 533
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2012 11:08 am
Paikkakunta: Kajjaani

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja Tujonius » Su Kesä 12, 2016 7:16 pm

Luovutan.
Kurkkukipu ja räkätauti eivät houkuttele sikarille.
Polttanen jonkun suursillin huvikseni jos ja kun paranen...
"Trying is a first step towards failure" -Homer Simpson-
Käyttäjän avatar
Tujonius
 
Viestit: 250
Liittynyt: Ma Touko 02, 2011 6:06 pm
Paikkakunta: Godisby

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja elmiguel » Su Kesä 12, 2016 8:17 pm

Romeo y Julieta Churchill, ikää jotain 4-6 vuotta.
Snadisti boxpressed, vähän suonikkuutta pinnassa, muuten oikein nätti yksilö.

Alku aika mitäänsanomaton, melkein Romeo-sarjalainen, ekat tuhkat tipahti jo alle sentin mitassa.
Tuuman verran polteltua alkoi 747 erottua perus romeoista. Tuhka on höttöä, ei edes kahta senttiä ennenkuin putoaa.

Kyytipoikana Xantea ja sikari palaa tasaisesti. Ei minkäänlaista vinoilua, tunnelointia tai lyijykynäisyyttä. Toisen tuuman lopulla alkaa erottua mausteisuutta.

Tätä pölliä piti polttaa puoliväliin, että alkoi oikeasti maistua sikarille. Siksi varmaan piti tehdä se Short Churchill, että vois täyspitkästä jättää alun polttamatta ja siirtyä suoraan asiaan. Shortti tosin taitaa olla pykälän paksumpi kuin tää 747.

Vyöt irti. Loppua kohti väkevöityy. Ei tää maistu niin hyvälle, kuin tämmöisen klassikon voisi olettaa olla. RyJ:n churchillillä on klassikon maine kokoluokassaan, vähän kuin Monte kakkosella pyramideissa.

Se siitä sitten. Tänkin arvioinnin perussävy painuu yhtä harmaaksi kuin tän ekan kesälomaviikon sää. En ottaisi tämmöistä sikaria autiolle saarelle mukaan. Jotenkin kauniista ulkomuodosta ja tasisesta palamisesta tulee mieleen, että tää näyttäisi muista katsottuna hiton hyvältä. Semmonen pönötyssikari. Ei kyllä sovi meikäläiselle.

5/7 ja kaikki pisteet ulkoisista avuista.
Käyttäjän avatar
elmiguel
 
Viestit: 121
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 4:22 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja lubino » Su Kesä 12, 2016 8:55 pm

Poltin Lusin, tästä ei sen enempää.
Women smoke our Cohibas.Ride our Harleys.Drink our Glenlivet.
Perhaps women could keep their hands to themselves.
-IWC watches-
Käyttäjän avatar
lubino
 
Viestit: 1894
Liittynyt: Su Maalis 22, 2009 5:03 pm
Paikkakunta: Tukevasti Oulun kyljessä

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja Jaga » Su Kesä 12, 2016 9:49 pm

Kokeillaanpa vaihteeksi vähän tieteellisempää lähestymistapaa:
Kuva
Sikaritalon foorumin ensimmäinen aatelinen, ystävien kesken Sir Jaga
Käyttäjän avatar
Jaga
 
Viestit: 2700
Liittynyt: To Tammi 10, 2008 1:29 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Polta Kirkkomäki no.8 30.5-12.6

ViestiKirjoittaja oka » Su Kesä 12, 2016 10:10 pm

:bisse:
Käyttäjän avatar
oka
 
Viestit: 541
Liittynyt: To Maalis 01, 2012 10:22 am
Paikkakunta: Tampere

Seuraava

Palaa alueelle Sikariharrastus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa