Sivu 1, 1:sta

Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: Pe Marras 10, 2017 3:05 pm
Kirjoittaja Osku
Onhan täälä jo määriä kyselty sun muuta mutta kuinka monta oikeasti tarvii jos kuitenkin otetaan se huomioon näin sikaroitsijoiden kesken että kyllähän niitä täytyy olla, joten ei ole oikea vastaus se, ettei yhtäkään tarvisi vaikka ilman pärjäisi.

Joillakinhan on tapana hankkia vain sen verrain kuin polttelee tietyn ajan sisällä, vaikkapa talvisikarit yms. Jotkut keräilevät valtavan satsin pöllejä jostain syystä, mutta miksi? Mihin niitä kaikkia tarvitsee?

Omalta kohdaltani voin sanoa, kun aikanaan pääsin sikareiden maailmaan, tämä tapahtui vasta kevättalvella 2012, ei kovin kauan siis, hommasin sikareita lähinnä siksi että joskus "juopotteluillan" aikana voi yhden polttaa joten vuosittaiseksi tarpeeksi arvioin parikymmentä. Niinhän ne vaan vei mennessään ja nykyään tuntuu että tarve on sikäli suurehko että tiettyä, hyväksihavaittua sikaria pitää olla useampi yksilö ja mahdollisimman monia sikarimalleja sietäis olla useampiakin. Siltikään kokonaismäärä ei ole suurensuuri, tuhat ja muutama satku päälle mutta kokoelmasta löytyy aivan laidasta laitaan, muutamankymmenensentin skeidasta oikeaankin laatuun, mutta yhtäkaikki jokaiselle sikarille on jonkinlaista käyttöä. Niitä huonoimpiahan (jotka joskus ehkä jossainmäärin oli hyviäkin?) voi tarjota vaikka kavereille jotka haluavat sikaroida mutteivät ymmärrä siitä mitään. Mites muilla?

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: Pe Marras 10, 2017 3:24 pm
Kirjoittaja HenkkaM
Harrastusta on kestänyt aika lyhyen aikaa eli ekan humidorin hommasin viimetalvena. Enimmillään noita on ollut ehkä noin 120kpl kun yhden sadan kasan espanjasta toin. Siitä ne on hiljalleen vähentyneet ja samalla omat makumieltymykset on hieman alkaneet selviämään.

Pian alkanee olla aika miettiä seuraavaa isompaa ostoerää ja ottaa ehkä jotain ihan iätettäväksikin.

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: Pe Marras 10, 2017 4:28 pm
Kirjoittaja drinkalot
Yhden kerrallaan.

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: Pe Marras 10, 2017 5:11 pm
Kirjoittaja lubino
Tiedä voiko tuota mitenkään järjellä tai numeerisesti määritellä.
Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Kesällä menee enemmän kuin tulee ja talvella hieman tasoittuu.
Minun kaikki sikarit on olemassa polttelua varten, en mene keräily edellä vaikka toki näinkin väistämättä
saattaa käydä. :)

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: Pe Marras 10, 2017 11:47 pm
Kirjoittaja savustaja
Toi on kyllä ihan asiallinen ja hyvä topic.

Tarvehan itsessään on tosiaan ihmisestä lähtöisin ja kuten Osku totesi, niin tätä palstaa lukevilla varmaankin on jonkinlainen tarve omistaa pöllejä. Omalla kohdalla varsinainen pakottava tarve, eli kuinka monta pölliä pitäisi olla humissa, on noin 20-30, mikä on varmaan ka. kulutus joidenkin ulkomaanreissujen välillä. Toisaalta olen tykännyt ajatella, että tarve on noin 50 eri laatikkoa hyviä sikareita plus sitten jonkun verran sinkkuja päälle. Tämä siksi, että voi vaihdella kerta toisen jälkeen ja vuoden aikana tulis poltettua samanlaista pölliä vain kerran tahi kaksi. Siinä sitten joku kymppiboksikin ikääntyy kivasti jos yhden polttelee vuodessa puhumattakaan isommista askeista.

Vastaus siis
min. 20
max. 1500

Nuo siis tällein tarpeen mukaan arvioituna.

Oli muuten hyvät kommentit myös Lubbikselta. Poltettaviksi ne kaikki (aivan jotain yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta) ovat tarkoitettu eikä mitään täältä kannata viedä mukaanaan krematorioon.

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: La Marras 11, 2017 11:02 am
Kirjoittaja Pekonini
Itse en varsinaisesti koe tarvitsevani yhtään, sillä ensisijaisena tupakointivälineenäni on piippu. Ehkä siitä periytyneellä pieteetillä harjoitan sikarienkin polttelua, eli tulee hankituksi laatikollinen silloin toinen tuolloin ja yleensä sitä avattua askia sitten verotan kunnes se loppuu ja siirryn seuraavaan. Oliskohan noita yhteensä seitsemisenkymmentä kappaletta avaamattomissa askeissa. Avatussa kaksi jäljellä. Yksi kuubalainen isompi laatikko ja sitten noita pikkuaskikubaanoja ja loput muukalaisia joista osa irtona sellofaaneissa. Epäortodoksista sen sijaan on niiden säilytystapa, tupperdori (tai oikeastaan orthexdori) ja siinä geelikostutin. En ole keräilijä, poltettaviksi on kaikki tarkoitettu.

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: Ti Marras 14, 2017 8:42 am
Kirjoittaja Pikku-MiCi
Varsinaista tarvettahan ei ole olla yhtään "varastossa" vaan aina voi hankkia ne yksilöt polttoa ennen, esim päivällä, ennen illan juhlia. Mutta sitten tulemmekin asiaan, kuinka niitä vaan kertyy? No luulen, että kyse on samasta asiasta kuin seksi. Emmehän me sitäkään tarvitse, mutta voi kuinka hyvää se tekeekään, kuinka hyvä mieli siitä tulee ja kuinka sitä tekeekin mieli. Sama asia sikareiden suhteen, niitä vain ostaa kun haluaa ja kun niiden hankinnasta yleensä tulee hyvä mieli (onhan joskus paskaa seksiäkin).

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: Ti Marras 14, 2017 3:27 pm
Kirjoittaja Kipi
Pikku-MiCi kirjoitti:Varsinaista tarvettahan ei ole olla yhtään "varastossa" vaan aina voi hankkia ne yksilöt polttoa ennen, esim päivällä, ennen illan juhlia. Mutta sitten tulemmekin asiaan, kuinka niitä vaan kertyy? No luulen, että kyse on samasta asiasta kuin seksi. Emmehän me sitäkään tarvitse, mutta voi kuinka hyvää se tekeekään, kuinka hyvä mieli siitä tulee ja kuinka sitä tekeekin mieli. Sama asia sikareiden suhteen, niitä vain ostaa kun haluaa ja kun niiden hankinnasta yleensä tulee hyvä mieli (onhan joskus paskaa seksiäkin).


Hyvin pitkälle samaa mieltä! Vielä kun saisi seksiä... :urpo:

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: Ti Marras 14, 2017 5:08 pm
Kirjoittaja Savu-Arska
Pikku-MiCi kirjoitti:(onhan joskus paskaa seksiäkin)


Tarkoitatko kakkosta?

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: La Marras 18, 2017 10:09 pm
Kirjoittaja Pikku-MiCi
Savu-Arska kirjoitti:
Pikku-MiCi kirjoitti:(onhan joskus paskaa seksiäkin)


Tarkoitatko kakkosta?


Kakkonen on ykkönen

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: To Marras 23, 2017 1:07 pm
Kirjoittaja drinkalot
Menihän siinä 6 viestiä ennenkuin päästiin asiaan. :mrgreen:

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: To Marras 23, 2017 3:53 pm
Kirjoittaja lubino
drinkalot kirjoitti:Menihän siinä 6 viestiä ennenkuin päästiin asiaan. :mrgreen:

Mikä yllätys (tai ei oikeastaan...)

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: La Joulu 09, 2017 1:15 am
Kirjoittaja Sipelius
Enpä ole juuri kirjoitellut juuri lainkaan mutta nyt osui hyvä aihe pitkästä aikaa että on avatta sanainen arkkuni.

Itse olen hankinnut sikarieta lähinnä kun siltä tuntuu, mutta pääasiassa sikareiden poltellu on osunut kesän kuukausille kun on kelejä sikarin polton harjoittamiselle. Jotain satunaisia kertoja on talven mittaan osunut kohdalle.

Eli vastaus kysymykseen on, että tarvitsen silloin kun poltan sikarin! Hhoh ei vasta ehkä kysymykseen, mutta aina on sikari löytynyt silloin kun hetkin on sopiva.

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: Ma Tammi 08, 2018 2:09 pm
Kirjoittaja Inkkari
Itse myönnän olevani myös jonkinasteinen keräilijätyyppi. Aina valillä tulee omituinen himo hankkia myös semmoisia bokseja, jotka tuntuu haasteelliselta saada. On siinä sitten myös tyytyväinen fiilis, kun on joutunut jonkun hankinnan eteen tekemään vähän salapoliisin työtä ja saanut lopulta kivan palkinnon siitä.

Re: Kuinka monta sikaria tarvitset?

ViestiLähetetty: To Tammi 03, 2019 5:09 pm
Kirjoittaja ormo92
Vuotta kohti arvioisin tarpeen olevan 200 sikarin paikkeilla.

Koulua ja töitä varten pikkusikareita saisi olla lähemmäs tuhat varmuuden vuoksi.

Tälläisillä satseilla pärjäisin vuoden yli varmasti ilman, että tarvitsisi ostaa enempää sikareita.

Rajattomalla budjetilla toki pitäisi vaikka omaa walk-in humidoria mielellään pystyssä.