Rannekellot

Sana on vapaa. Tänne voit kirjoittaa mitä vaan.

Valvoja: Lasse

Heiluuko kello ranteessa?

Kyllä, päivittäin.
45
48%
Silloin tällöin ja juhliessa.
12
13%
Keräilyharrastuksen puolella. Hifistelen rannekelloilla.
2
2%
Muistan saaneeni yhden mummolta joululahjaksi. Minnekähän se on joutunut?
11
12%
En käytä, koska minulla on kännykkä ja olen muutenkin tyylitajuton.
23
25%
 
Ääniä yhteensä : 93

Rannekellot

ViestiKirjoittaja Tomassino » Ma Kesä 27, 2011 8:04 pm

Laitetaas alulle keskustelua kellojen käyttötottumuksista.

Minä olen aina tottunut pitämään rannekelloa kädessäni. Kännykkäaikakauden alkukaan ei aikanaan saanut luopumaan tavasta, sillä hyvä kello on näppärä ja tyylikäs kampe. Minulla ei ole kallis maku, mutta olen tarkka hinta-laatusuhteesta. Sveitsiläisiä en omista, enkä ole niin kiinnostunut mekaanisten kellokoneistojen hienouksista. Tärkeintä on, että kello on mielestäni tyylikäs, pysyy ajassa, on kestävistä materiaaleista valmistettu ja kestää rutkasti vettä. Isompia ja pienempiä tiukuja on muutama eri käyttötilanteisiin, mutta keräilyasteelle en ole lähtenyt. Kaikki kelloni ovat arkikäytössä. Kyllähän sitä tietysti yksi Omega tai Tissot olisi ihan mukava omistaa, ihan vain omistamisen halusta.

Nyt tuli tehtyä jämäkkä ostos, koska olen aivan hulluna sukelluskelloihin. Kellokaupan nainen mulle väkisin möi - :? vai miten se oli - tuollaisen alla olevan Leijonan. Kyseessä on sukelluskello yksisuuntaisella ajastinrenkaalla ja 300 metrin vedenpitävyydellä. Leijona on ollut mulle se "kotimainen" brändi, jonka mallistojen laatuun voi aina luottaa. Ovat hyvin tehtyjä ja pysyvät ajassa. Huollonkaan kanssa ei tunnu olevan kovin nuukaa. Ja jäipä rahakin kotikuntaan, kun malttoi jättää ebayn väliin kellotarpeen äkillisesti iskettyä.

Kuva
Kuva
*Vitolakritiikin lyyrinen Rocco*
Käyttäjän avatar
Tomassino
 
Viestit: 1189
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2010 11:11 pm

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Botn » Ma Kesä 27, 2011 8:56 pm

Isäni on rannekellomiehiä, itse en niinkään. Käytin kyllä useaan otteeseen teininä kelloa ranteessakin, mutta jossain vaiheessa se sitten jäi.

Tauskunauris sen sijaan on loistava laite. Käytin monta vuotta jotain Venäjällä tehtyä kelloa, joka alkoi sittemmin jätättää ja hylkäsin sen. Nyt on taas piiputtelun myötä tullut mieleeni tuo vanha luotettava nauris ja kaivelin sen kätköistä jokin aika sitten. Mietin vieväni nauriin huoltoon, mutta nyt on hiipinyt ajatus uuden hankkmisesta... Kirpparilta jos löytäisi, kun muut harrasteet imaisevat kaikki rahat.

Pointtina, kellot ovat paljon parempi ja tyylikkäämpi tapa, kuin kännykkä.
Käyttäjän avatar
Botn
 
Viestit: 606
Liittynyt: Pe Tammi 14, 2011 8:35 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Baskerville » Ma Kesä 27, 2011 9:00 pm

1940 luvun Certina, ei ole enää pariinkymmeneen vuoteen rannekelloa tullu pidettyä.
Löytypä netistä kuvakin samanlaisesta certinasta.
Kuva
Käyttäjän avatar
Baskerville
 
Viestit: 128
Liittynyt: Su Huhti 27, 2008 7:32 am
Paikkakunta: E-P

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Tomassino » Ma Kesä 27, 2011 10:03 pm

^ Hiano Certina!

Botn: Taskukelloilla ovat aivan oma paikkansa sydämessäni. Isäni on kerännyt kaikkea rahoista maitokannuihin ja erityisesti taskukelloja. Nauriita on ollut vanhempieni kotona isossa vitriinissä ja niitä on vuosien varrella oppinut arvostamaan. Itselle tärkein taskukello on kuitenkin isopaapan Kanadasta tuoma junakello, joka on nyt uskottu minun haltuuni. Rahallista arvoa ei sillä ole juurikaan, mutta se toimii ja sillä on hyvä tarina. Juhlissa en muuta kelloa suostu käyttämäänkään kuin sitä.
Kuva
*Vitolakritiikin lyyrinen Rocco*
Käyttäjän avatar
Tomassino
 
Viestit: 1189
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2010 11:11 pm

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Sampa » Ma Kesä 27, 2011 11:51 pm

Olenkin itseasiassa ihmetellyt miksi tästä aiheesta ei ole ollut täällä keskustelua, vaikka muissa herrainmiesten foorumeissa melko useinkin on. Pisteet Tomassinolle keskustelun avauksesta.

Itse pidän kovasti rannekelloista. Ensimmäiset Mikki Hiiri/Noname-mallit tulivat jo muksuna. Sitten maku alkoi jalostua jo jalompaan suuntaan kun rippilahjaksi sain vanhemmiltani Fossil Big Tic-kvartsikellon teräksisenä. Sangen tyylikäs ilmestys, jos nyt teknisesti melko tylsä. Sen jälkeen tuli ostettua pari vuotta sitten sukellukseen/inttiin/työkelloksi Casio G-Shock DW9052, joka yhä palvelee minua kun tarvitaan kelloa joka ei pelkää likaa ja jonka hajoaminen ei harmita (vaikka tuon kanssa hajoaminen lie aika epätodennäköistä). Ylioppilaslahjaksi taas ostin itselleni ensimmäisen sveitsiläiseni, Longines HydroConquest-sarjan perusmallisen sukelluskellon, automaattina tietenkin. Ostovoimaani suhteutettuna melko jäätävästä hinnasta huolimatta on kyseessä yksi parhaimmista sijoituksistani koskaan, sillä kello on päivittäin kaunis katsella (ja etenkin kuunnella) ja toimii tyylinsä ja luotettavuutensa takia niin tumman puvun kuin märkäpuvunkin kanssa ranteessa.

Kaikessahan se tietty on niin että nälkä kasvaa syödessä, ja tuskin menee viikkoa, etten katselisi "kivoja" automaatteja eBaysta tai muualta. Onneksi en sentään vielä ole ostanut...
Sampa
 
Viestit: 70
Liittynyt: Ti Maalis 16, 2010 5:43 pm
Paikkakunta: Kuopio

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Sailor » Ti Kesä 28, 2011 9:57 am

Rannekello on keikkunut ranteessa jo aivan teinistä asti enkä osaisi olla ilman. Kellothan on mielenkiintoisia juttuja: toisille aivan yhdentekeviä ja tarpeettomia kapistuksia kun taas jotkut omistautuu niille ihan täysin. Se, jos mikä voi olla lompakolle vaarallista. Mun mielestä tuollainen automaatti- tai mekaanisella koneistolla oleva rannekello on mielenkiintoinen sekoitus historiaa, perinteitä ja tekniikkaa. Ja mikä tärkeintä: siitä näkee myös kellonajan. Ei siinä mitään hifistelyä ole. Nykyään kun porukat katsoo kellonajat kännykästään niin ollaan palattu takaisin taskukelloaikakauteen. Käyhän se ajan tarkistaminen niinkin.

Aikanaan tykästyin jostain syystä Omega Speedmasteriin ja kun aikani säästin niin kävin hakemassa kaupasta pois. Se oli ihan järkyttävä summa markka-aikaan, mutta hyvinpä tuo näyttää pelittävän edelleen päivittäisessä käytössä. Lisäksi laatikon pohjalta löytyy vähemmälle käytölle (ns pukukelloiksi) jääneet Omega Seamaster vm 66 ja Steinhartin Marine B-Uhr. Seamaster siksi että se on perintö ja Steinhart koska mulla ei tule koskaan olemaan varaa IWC:n Portugueseen. Saati halua hukata moisia summia rannekelloon, vaikka komia onkin. Venäläinen taskukello Poljot löytyy jostain pahnanpohjilta vaan eipä tuota juuri ole tullut käytettyä. Tästä ketjustahan saa hyvän kimmokkeen ja taidanpa kaivaa jostain tuon taskunauriin esiin.
Käyttäjän avatar
Sailor
 
Viestit: 729
Liittynyt: To Loka 14, 2010 5:13 pm
Paikkakunta: Ååbu

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Johnnyboy » Ti Kesä 28, 2011 10:58 am

x
Viimeksi muokannut Johnnyboy päivämäärä To Helmi 11, 2016 1:23 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
"Tupakointi lyhentää elämää - mutta onneksi vain loppupäästä"
Käyttäjän avatar
Johnnyboy
 
Viestit: 1600
Liittynyt: To Touko 19, 2011 8:36 am

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja _paffa » Ti Kesä 28, 2011 12:26 pm

Mulla käytössä vajaa vuosi sitten ostettu Suunto Core All Black, tai kuten täällä sanotaan The Most Tactical Suunto Watch Soldier Can Have (löytyy lähes joka toiselta suomalaiselta ISAF-sotilaalta) :D Toiminut hyvin, hieman kulahtanut "rankassa" käytössä. Ottaa osumaa kohtalaisen paljon ja siitä aiheutunut mm. pyöritettävän kompassirenkaan mustan värin häviämistä. Ihan hintansa arvonen kapistus, tosin verollisena en olisi mennyt ostamaan, taitaa ALV hinta olla luokkaa 350e. Pyritään pitämään ns. arkikellona jokapäiväisessä käytössä.
Ominaisuuksia mm. 2 eri aikaa, ilmanpaine- ja korkeusmittari, kompassi, lämpötilamittaus, auringon nousu ja laskuajat, päivämääränäyttö, sekkari, ajastin, myrskyvarotus, herätyskello.

Sittemmin tilasin myös Suunnolta hieman paremman "juhlakellon" Suunto Elementum Terra Steelin. Tämä siksi "kun halvalla sain", ALV hinta 750e. En ole päässyt käyttämään kunnolla vielä a) ranneke pitäisi lyhentää b) ei kehtaa kuluttaa maassa, jossa hiekka tunkeutuu joka paikkaan ja hajottaa kaiken. Kerrotaan lisää kommentteja kun saa kellon operatiiviseen käyttöön.

Laitetaan loppuun vielä kuvat niin ei tarvitse googlesta etsiä:

Suunto Core All Black
Kuva

Suunto Elementum Terra Steel
Kuva
_paffa
 
Viestit: 50
Liittynyt: Su Loka 10, 2010 3:53 pm
Paikkakunta: Sawo

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Räyhäkäs » Ti Kesä 28, 2011 8:54 pm

Töissä käytän Casion toiseksi halvinta digitaalitiukua, maksoi hulppeat 30€ mutta on pelittänyt useamman vuoden.

Vapaa-ajalla tasapainoilen kahden kellon välillä. Useammin ranteessa killuu vm. 1958 Zenithin cal.40 koneistolla oleva joustometallirannekkeella varustettu peruskello. Noita tehtiin aikoinaan vain 160 000 kappaletta, kun kehittyneempi caliber 40-T koneisto saatiin myyntiin.
28.4.2011 004 (Medium).jpg
Zenith



Pykälää "siistimpimpänä" kellona, eli irtotakkien yms. kanssa käytän Tissotin Seastar Seveniä, sekin on metallirannekkeella ja jostain 60-luvun alusta.
31.1.2011 006 (Large).jpg
Tissot


Molemmat kellot ovat toki mekaanisia.

Tulevaisuudessa, kunhan ehdin tahkoa fyrkkaa (=ts. voittaa lotossa), haaveissa kiiluu Breitling Chrono Colt ja kirkkaimmalla paikalla TAG Monaco Steve McQueen-edition.

Kuva
"Kansanterveyskeskustelun nykylinja alkaa muistuttaa erään rotuopin ja alastonvoimistelun nimiin vannoneen valtion linjauksia."

http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com
http://twitter.com/Rayhapetteri
Käyttäjän avatar
Räyhäkäs
 
Viestit: 777
Liittynyt: To Marras 19, 2009 8:35 pm

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Jaga » Ti Kesä 28, 2011 9:47 pm

Aikoinaan tuli käytettyä rannekelloa joka päivä eikä ilman voinut elää. Sitten paristo teki vuodon yo-lahjaksi saatun kelloon ja kello meni epäkuntoon. Perinteiseen tyyliin kellon täydellinen huollattaminen olisi maksanut vähintään kellon alkuperäisen arvon verran. Samoihin aikoihin kännykkä päivittyi kellolliseen versioon, joten rannekellolle ei enää ollut pakottavaa tarvetta. Siitä lähtien olen elellyt ilman rannekelloa, enkä voi sanoa kaivanneeni. Ainoastaan lentokoneessa tulee välillä sellainen tunne, että mitähän kello mahtaa olla kun kännykkä on suljettuna.

Kuten joku jo sanoikin, kännykkä on tavallaan paluu taskukelloaikaan. Kunnon taskunauris täytyy hankkia sitten kun tulee joskus frakki hankittua. Rannekelloakin voisi taas ehkä joskus koittaa. 8)
Sikaritalon foorumin ensimmäinen aatelinen, ystävien kesken Sir Jaga
Käyttäjän avatar
Jaga
 
Viestit: 2700
Liittynyt: To Tammi 10, 2008 1:29 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Botn » Ti Kesä 28, 2011 10:06 pm

Kunnon taskunauris täytyy hankkia sitten kun tulee joskus frakki hankittua.


Tyylirikkominen kunniaan! Oma tyyli on vaihdellut paljonkin teini-iässä, mutta nyttemmin olen vakiintunut... jaa... Löysiin, mutta siisteihin vaatteisiin. Eniveis, silloin kun oma taskunauris oli vielä käytössä, mietin useasti muiden ajatuksia siitä, kun lökäpöksyihin ja huppariin pukeutuva 14 vuotias painelee kaupungilla ohi katsoen aikaa nauriista.

Perkales! Nyt on kyllä pakko saada nauris taas vyölle omaan taskuunsa... Ylä asteen puukäsityön opettajallani oli erittäin vanha ja hieno nauris omassa vyökotelossaan, kun muut opettajat hommastelivat kännyköiden vyökoteloiden kanssa. Tuossa on osasyy oman nauriin käyttöön.
Käyttäjän avatar
Botn
 
Viestit: 606
Liittynyt: Pe Tammi 14, 2011 8:35 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Räyhäkäs » Ke Kesä 29, 2011 10:17 am

Tomassino kirjoitti: Kyseessä on sukelluskello yksisuuntaisella ajastinrenkaalla ja 300 metrin vedenpitävyydellä.


Nyt täytyy sen verran tarttua, että sukelluskelloissa ajastinrengas eli bezel pyörii aina vain yhteen suuntaan, vastapäivään. Tämä siksi, että mikäli bezeliin asetetaan suunniteltu sukellusaika, ei se pääse pyörähtämään "väärään" suuntaan vaan sukellusaika korkeintaan lyhenee.

Takometrillä varustettua kelloa en ole vielä pidellyt likaisissa hyppysissäni, käsittääkseni (luullakseni) siinä bezeli kääntyisi molempiin suuntiin.
"Kansanterveyskeskustelun nykylinja alkaa muistuttaa erään rotuopin ja alastonvoimistelun nimiin vannoneen valtion linjauksia."

http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com
http://twitter.com/Rayhapetteri
Käyttäjän avatar
Räyhäkäs
 
Viestit: 777
Liittynyt: To Marras 19, 2009 8:35 pm

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Tomassino » Ke Kesä 29, 2011 10:23 am

Räyhäkäs kirjoitti: Nyt täytyy sen verran tarttua, että sukelluskelloissa ajastinrengas eli bezel pyörii aina vain yhteen suuntaan, vastapäivään. Tämä siksi, että mikäli bezeliin asetetaan suunniteltu sukellusaika, ei se pääse pyörähtämään "väärään" suuntaan vaan sukellusaika korkeintaan lyhenee.

Luuleksä mua ihan maalaaseks? :shock:

Mainitsin tämän juuri siksi, että olen pidellyt käsissäni esmes erästä Seikon suklauskelloa, jonka betseli pyöri kahteen suuntaan. Jäi ostamatta juuri mainitsemastasi syystä. Arkipäivänähän tuota ajastinrengasta tulee enemmän käytettyä lenkkiaikojen mittaamiseen ja ruoanlaittoon. Äläkä Räyhis vaan kysele, että millaisissa syvyyksissä kananmunia keittelen. 8)
Viimeksi muokannut Tomassino päivämäärä La Heinä 09, 2011 8:53 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
*Vitolakritiikin lyyrinen Rocco*
Käyttäjän avatar
Tomassino
 
Viestit: 1189
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2010 11:11 pm

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Sailor » Ke Kesä 29, 2011 11:09 am

Räyhäkäs kirjoitti:
Takometrillä varustettua kelloa en ole vielä pidellyt likaisissa hyppysissäni, käsittääkseni (luullakseni) siinä bezeli kääntyisi molempiin suuntiin.


Takometri, ulkomaaksi tachymetre on kiinteä asteikko kellon kehällä eikä se pyöri. Pyöriessään siitä menisi tolkku. SIllä siis mitataan nopeuksia kun kuljettu matka on tiedossa. Kohtalaisen turha ominaisuus arkikäytössä, mutta varmaan silloin 50-luvulla tämä antoi kantajastaan urheilullisen ja äijäkkään vaikutelman. Toisaalta takometriviisarilla voi kyllä kellottaa ihan tavallisiakin aikoja.

Toisissa kelloissa asteikko on tosiaankin kellon kehällä kiinteästi. On myös malleja jossa varsinainen asteikko on itse kellotaulussa. Tällöin kehä voi olla pyörivä tai ei, mutta ilman takometriasteikkoa.
Tämä nyt oli vain tällaista turhaa ja tarpeetonta tietoa. Näkee näistä kelloista myös ajan.
Käyttäjän avatar
Sailor
 
Viestit: 729
Liittynyt: To Loka 14, 2010 5:13 pm
Paikkakunta: Ååbu

Re: Rannekellot

ViestiKirjoittaja Tomassino » Ke Kesä 29, 2011 2:30 pm

Takometrin lukemista esitellään tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=u2KZV_Ar ... re=related

Lentäjätyyppisellä kellolla voi tehdä mitä vaan (kuten Catch a fish - vieheelläkin):
http://www.youtube.com/user/AbingdonCo# ... fOxQLfjYWY

Ja sukelluskellon toiminta kaikessa yksinkertaisuudessaan:
http://www.youtube.com/watch?v=WaHSADVB ... re=related
Kuva
*Vitolakritiikin lyyrinen Rocco*
Käyttäjän avatar
Tomassino
 
Viestit: 1189
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2010 11:11 pm

Seuraava

Palaa alueelle Vapaata puhetta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa