Piiput sarjakuvissa

Piipun ystävien oma foorumi.

Valvoja: Lasse

Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja abraxas » Ma Marras 09, 2009 2:35 pm

Tervehdys, sarjakuvia voi pitää joko tyhjänpäiväisenä lasten ja pop-kulttuurina, tai sitten elokuvan, kertomakirjallisuuden ja kuvataiteen keinoja yhdistävänä taiteenmuotona. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Tältäkin foorumilta löytyy useammasta avatarista kapteeni haddockia, kipparikallea ja ties kuinka monta disneyn sikarisankaria. Vieläkö muuten Aku Ankassa pahikset tupruttelee sikareita vai onko heidänkin sikariharrastuksensa sivistyksen nimissä kielletty? en ole lukenut vuosiin.

Eli tuleeko mieleen sarjakuvia joissa esiityy piippumiehiä tai naisia, tässä yksi esimerkki joka löytyi omasta sarjakuvahyllystä: http://www.ormhole.com/index.php?goto=200500262

Suositeltavaa luettavaa, kuten myös tekijöidensä muu tuotanto. Erityisesti Hugo Prattin Corto Maltese sarja on mielestäni sarjakuvamaailman kirkkaimpia timantteja ja kyllä siellä piiputkin aina välillä vilahtelee. Myös villiin länteen sijoittuvissa blueberrysarjakuvissa seikkailee useampikin piippua poltteleva sankari.
"The bird fights its way out of the egg. The egg is the world. Who would be born must destroy a world. The bird flies to God. That God's name is Abraxas."
Käyttäjän avatar
abraxas
 
Viestit: 419
Liittynyt: Ke Helmi 11, 2009 9:01 pm

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja Bf109 » Ma Marras 09, 2009 4:59 pm

Manaran albumit taisivat olla liian pornoa minun mieleeni ellen ihan väärin muista. Itselleni putoaa monenlaiset sarjakuvat mutta pääosin humoristiset, ei niin realistiset. Joskus vuosia sitten tuli haalittua kasaan 3-4 hyllymetriä Judge Dreddiä, Non-Stoppeja, Ankardoa ym. Noista ainakin Ankardoissa poltetaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Muumeissahan vedellään piippua muutamankin hahmon toimesta, eikä sensuuri ole vielä iskenyt edes tuoreeseen oheiskrääsään; poikani vetelee aamupuuroaan lusikalla jossa Nuuskamuikkunen polttaa piippua.

Lucky Luke käärii itse sätkiä ja muillakin hahmoilla on ollut sikareita ja savukkeita joten eiköhän niistä voisi piippujakin löytyä jos lähtee kaivelemaan.
Jos olisin Lee Van Cleef, tuo kauhea mies
Aamukahvi ois musta, niin maineenikin
Maissipiippua suutelisin
Savut muilla maksattaisin
Käyttäjän avatar
Bf109
 
Viestit: 483
Liittynyt: Ke Tammi 09, 2008 5:33 pm

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja Haiku » Ma Marras 09, 2009 5:33 pm

Katselen todella usein poikani kanssa Muumeja ja Muumipappahan on tunnetusti piippumiehiä, kuten myös Muumilaakson poliisi. Erikoista näiden herrojen piiputtelussa on tosin se, että koskaan ei näy savua missään vaikka piippu suupielestä roikkuisikin.

Alkuperäinen Tove Janssonin tuotanto ei ole kovin hyvin hallussa, mutta ilmeisestikin Toven Muumipappa poltteli myös sikaria. Seuraava lainaus kirjasta Muumipapan Urotyöt:
- Hienoa, sanoi Muumimamma. - Älä vain lue lapsille mitään mikä antaa meistä huonon kuvan. Sano mieluummin "viiva, viiva, viiva". Tahdotko sikarin?
- Älä anna hänen polttaa! Nipsu huusi. - Hemulin täti sanoi, että siitä saa vapisevat käpälät, keltaisen kuonon ja kaljun hännän!
- No no, Muumimamma sanoi. - Hän on polttanut koko elämänsä ajan, eivätkä hänen käpälänsä silti vapise eikä hän ole kaljuhäntäinen tai keltainen. Kaikki hauska on hyväksi vatsalle!


Muumimammalla on tuossa kyllä pointtinsa. :)
Käyttäjän avatar
Haiku
 
Viestit: 104
Liittynyt: To Syys 03, 2009 8:56 pm
Paikkakunta: Parainen

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja abraxas » Ma Marras 09, 2009 6:13 pm

Manaran albumit taisivat olla liian pornoa minun mieleeni ellen ihan väärin muista. Itselleni putoaa monenlaiset sarjakuvat mutta pääosin humoristiset, ei niin realistiset. Joskus vuosia sitten tuli haalittua kasaan 3-4 hyllymetriä Judge Dreddiä, Non-Stoppeja, Ankardoa ym. Noista ainakin Ankardoissa poltetaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta.


Manarra on kieltämättä paikoitellen sen verran pikkutuhma että meinaa kokeneemmankin irstailijan posket punottamaan. Seksi ei ole kuitenkaan se punainen lanka manarran töissä, silloin tällöin strategisesti kultaiseen leikkaukseen sijoitettu tissi tai pylly pysäyttää sarjakuvanlukijan huomion kyseiseen kuvaan pidemmäksi aikaa, mikä taas rytmittää lukukokemusta mukavasti.

Sokalin Tarkastaja Ankardot ovat myös mieleen ja kyllä judgejen ARMOTON huumori kolisee myös.

Hämmästyttävä homma nuo muumituotteet joissa vielä käytetään piippuja, kun mun perstuntuma on se että tupakka ei saa näkyä, kuulua eikä tuoksua missään. Esimerkiksi tätä minun mielestä ääriNmäisen mielenkiintoista olutta ei saa suomen alkossa myydä sillä se kiihoittaa kansanryhmiä kessutteluun: http://www.united-nations-of-beer.com/i ... 136566.jpg

Kuvassa siis olutpullon etiketti.
"The bird fights its way out of the egg. The egg is the world. Who would be born must destroy a world. The bird flies to God. That God's name is Abraxas."
Käyttäjän avatar
abraxas
 
Viestit: 419
Liittynyt: Ke Helmi 11, 2009 9:01 pm

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja Rike » Ti Marras 10, 2009 4:02 am

Tais olla 80 luvulla telkassa tsekkiläinen piirretty jossa seikkaili rosvo Rudolf piippunsa kera.
Tyttären Rasmusnalle kirjasta bongasin piiputtelevan mursun.
Nikke Nakkerton piirretyssä sarjassa kyseinen hemmo poltteli piippua(Sherlock Holmes tyyppinen etsivä)
Muita ei nyt tuu mieleen,mutta varmastikin niitä on.
Rike
 
Viestit: 57
Liittynyt: Ma Syys 28, 2009 3:28 pm
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja piippu-eetu » La Marras 14, 2009 11:07 am

Eikö Rymy-Eetua vielä kukaan maininnut? :shock: :?:
Käyttäjän avatar
piippu-eetu
 
Viestit: 10
Liittynyt: Su Kesä 28, 2009 10:31 am

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja Reverend Godless » La Marras 14, 2009 4:02 pm

Rike kirjoitti:Nikke Nakkerton piirretyssä sarjassa kyseinen hemmo poltteli piippua(Sherlock Holmes tyyppinen etsivä)

Nyt alkoi sen verran pilkku panettamaan, että täytyy mainita kyseisen hahmon olevan nimeltään Nikke Knatterton. Aivan jumalattoman hauska animaatiosarja kuitenkin.
Olisin kirjoittanut enemmänkin, mutta mustepulloni katosi yhtäkkiä jonnekin.
Käyttäjän avatar
Reverend Godless
 
Viestit: 704
Liittynyt: Ke Kesä 03, 2009 5:02 pm

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja Rike » Su Marras 15, 2009 5:28 am

Reverend Godless kirjoitti:
Rike kirjoitti:Nikke Nakkerton piirretyssä sarjassa kyseinen hemmo poltteli piippua(Sherlock Holmes tyyppinen etsivä)

Nyt alkoi sen verran pilkku panettamaan, että täytyy mainita kyseisen hahmon olevan nimeltään Nikke Knatterton. Aivan jumalattoman hauska animaatiosarja kuitenkin.

Joo heh meni noi kirjaimet vinkkelis vonkkelis... sarja oli kyl tosi hyvä,vois tulla vaik uusintana telkusta^^
Rike
 
Viestit: 57
Liittynyt: Ma Syys 28, 2009 3:28 pm
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja iso-G » Pe Marras 27, 2009 7:00 pm

Ted Johnson polttelee piippua Max Cannonin Raakaa Lihaa -sarjakuvissa.
Englanninkielisenä löytyy osoitteesta http://www.redmeat.com
iso-G
 
Viestit: 86
Liittynyt: Pe Maalis 13, 2009 11:48 am

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja Räyhäkäs » Pe Marras 27, 2009 10:38 pm

iso-G kirjoitti:Ted Johnson polttelee piippua Max Cannonin Raakaa Lihaa -sarjakuvissa.
Englanninkielisenä löytyy osoitteesta http://www.redmeat.com


Muttei välttämättä piipputupakkaa :lol:

Raakaa Lihaa on kyllä maailman parhain sarjakuva!
"Kansanterveyskeskustelun nykylinja alkaa muistuttaa erään rotuopin ja alastonvoimistelun nimiin vannoneen valtion linjauksia."

http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com
http://twitter.com/Rayhapetteri
Käyttäjän avatar
Räyhäkäs
 
Viestit: 777
Liittynyt: To Marras 19, 2009 8:35 pm

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja Räyhäkäs » Ma Joulu 21, 2009 9:57 am

Nyt lipsahtaa kirjallisuuden puolelle, mutta Raymond Chandlerin kirjassa "Syvä Uni" päähenkilö Philip Marlowe toisinaan polttaa piippua ja osoittaa muutenkin nokkeluutta:

s.153
"Mies kääntyi ja lähti tulemaan minun puutani kohti. Otettuaan kolme neljä askelta hän naurahti jälleen. Naurahdus tuli kuin suoraan omista muistoistani. Otin taskustani piipun ja tartuin siihen kuin pistooliin. Sanoin hiljaa:
- Hei Lanny.
Mies pysähtyi kuin seinään ja ryhtyi nostamaan käsiään ylös."

parikymmentä sivua aikaisemmin puhutaan myös piiputtelusta.

"Hän painoi kuulokkeen paikoilleen ja otti piipun suustaan ja paineli tupakkaa ison lyijykynän metallipäällä. Hän teki sen huolellisesti ja juhlallisesti ikään kuin se olisi ollut yhtä tärkeää kuin mikä tahansa mitä hän sinä päivänä joutuisi tekemään. Hän nojautui taaksepäin ja tuijotti minua taas jonkin aikaa."
:piippu:
"Kansanterveyskeskustelun nykylinja alkaa muistuttaa erään rotuopin ja alastonvoimistelun nimiin vannoneen valtion linjauksia."

http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com
http://twitter.com/Rayhapetteri
Käyttäjän avatar
Räyhäkäs
 
Viestit: 777
Liittynyt: To Marras 19, 2009 8:35 pm

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja Bf109 » Ma Joulu 21, 2009 10:28 am

Räyhäkäs kirjoitti:Nyt lipsahtaa kirjallisuuden puolelle, mutta Raymond Chandlerin kirjassa "Syvä Uni" päähenkilö Philip Marlowe toisinaan polttaa piippua ja osoittaa muutenkin nokkeluutta:


Paa googlen kuvahakuun hakusanaksi Raymond Chandler niin selviää yksi syy miksi päähahmo piiputtelee.
Jos olisin Lee Van Cleef, tuo kauhea mies
Aamukahvi ois musta, niin maineenikin
Maissipiippua suutelisin
Savut muilla maksattaisin
Käyttäjän avatar
Bf109
 
Viestit: 483
Liittynyt: Ke Tammi 09, 2008 5:33 pm

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja Haiku » Ma Joulu 21, 2009 10:41 am

Bf109 kirjoitti:Paa googlen kuvahakuun hakusanaksi Raymond Chandler niin selviää yksi syy miksi päähahmo piiputtelee.

Hehee.. Olenkin miettinyt kuka tuo avatarissasi niin tyylikkäästi piiputteleva herrasmies on.. :)

Hesarin Rib Kirby -sarjiksessa päähenkilö välillä polttelee piippua. Tai siis en ole kyllä täysin varma että onko ko. herra edes päähenkilö, mutta usein se ainakin kuvissa mukana on ja toisinaan piippu huulessa. :)
Käyttäjän avatar
Haiku
 
Viestit: 104
Liittynyt: To Syys 03, 2009 8:56 pm
Paikkakunta: Parainen

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja abraxas » Ma Joulu 21, 2009 4:39 pm

Tulipa tällainen vastaan:

http://www.cartoonstock.com/lowres/sbl0042l.jpg

Hyvää talvipäivänseisausta, jessen synttäriä, hanukaa, uuttavuotta ja pakkasherraa vain kaikille säätyyn ja sukupolveen katsomatta.
"The bird fights its way out of the egg. The egg is the world. Who would be born must destroy a world. The bird flies to God. That God's name is Abraxas."
Käyttäjän avatar
abraxas
 
Viestit: 419
Liittynyt: Ke Helmi 11, 2009 9:01 pm

Re: Piiput sarjakuvissa

ViestiKirjoittaja ipp3l1 » Ma Joulu 21, 2009 10:23 pm

Aku Ankassa monet pahiksista kyllä kulkee sätkä, piippu tai sikari huulessa, mutta ilmeisesti uuteen tupakkalakiin nojaten he ovat joutuneet sammuttamaan ne. Lähes koskaan ei näy savua...
ipp3l1
 
Viestit: 20
Liittynyt: To Marras 26, 2009 5:54 pm

Seuraava

Palaa alueelle Puhetta piipuista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa