Säännölliset kolot pesän pinnalla?

Isi teki puusta. Tee-se-itse-piippumiesten ja piipun kunnossapitoaiheiden oma osio.

Valvoja: Lasse

Säännölliset kolot pesän pinnalla?

ViestiKirjoittaja Pekonini » Ma Loka 03, 2016 6:38 pm

Sellaista hämmästelin, kun putsailin käytettynä hankkimiani piippuja niin karstaa irrotellessa havaitsin kahdessa Ratoksen ranskalaisvalmisteisessa piipussa pesän pinnassa karstan alla symmetrisen muotoiset, elliptiset ja kaarevapohjaiset kolot noin kolmen millimetrin syvyydellä kopan yläreunasta. Kolot ovat vaakasuuntaiset ja noin kolme milliä pitkiä ja puolitoista korkeita. Ajattelin että peijakas sentään, palaneet puhki mutta sitten aloin tutkia noita koloja tarkemmin ja niitä on kummassakin kolme ja ne ovat aika tarkkaan tasaisin välein (jos ei nyt tarkkaan 120 asteen niin sitä luokkaa kumminkin). Ne näyttävätkin jollain työkalulla tehdyiltä, ja puhkipalanut näyttää kai vähän erilaiselta kuin riisinjyvän painaumalta.

Mikähän näiden tarkoitus lienee? Vai olisivatko painaumia jostain kopan irtokannen väkäsistä tai muusta sellaisesta? Tosin silloin lovet kai olisivat karstassakin jos jotain siihen olisi kiinnitetty. Vai onko näillä jokin palotekninen tarkoitus, esimerkiksi sytyttämisen helpottaminen tai muu asia josta en tiedä itse mitään? Koristeita pesän sisäpinnalla en ainakaan tiedä missään käytetyn. Noin ylipäätään piiput toimivat mainiosti.

Kunnollista kuvaa en näistä saanut kun valaistushommat eivät oikein ole alaani ja salamalla sekä ilman otetut kuvat olivat yhtä mustaa suttua.
Käyttäjän avatar
Pekonini
 
Viestit: 269
Liittynyt: Su Elo 28, 2016 11:31 pm
Paikkakunta: Турку

Re: Säännölliset kolot pesän pinnalla?

ViestiKirjoittaja Männis-Kosonen » Ti Loka 04, 2016 2:25 pm

Sorvin istukan leukojen painaumina olen tämmöiset kuitannut, joskus näkyy rasteripintaakin niissä. Säännöllisempää urakuviota jos on niin kyseessä on merenvahavuorattu piippu, josta mineraali rapattu karstan mukana huitsin kuuseen.
Käyttäjän avatar
Männis-Kosonen
 
Viestit: 940
Liittynyt: Su Tammi 20, 2008 1:17 am

Re: Säännölliset kolot pesän pinnalla?

ViestiKirjoittaja Pekonini » Ti Loka 04, 2016 3:14 pm

Juu, konetyöstöä varten tai kopan helan kiinnitykseen näitä itse arvelin. Selkeät työkalun painaumat niissä on. Karsta tuntuu täyttävän nuo aika äkkiä. Nämä ei ole merenvahavuorattuja ikinä olleet, ihan perusbriareja.
Käyttäjän avatar
Pekonini
 
Viestit: 269
Liittynyt: Su Elo 28, 2016 11:31 pm
Paikkakunta: Турку

Re: Säännölliset kolot pesän pinnalla?

ViestiKirjoittaja Torchia » Ti Loka 04, 2016 7:36 pm

Pekonini kirjoitti:Sellaista hämmästelin, kun putsailin käytettynä hankkimiani piippuja niin karstaa irrotellessa havaitsin kahdessa Ratoksen ranskalaisvalmisteisessa piipussa pesän pinnassa karstan alla symmetrisen muotoiset, elliptiset ja kaarevapohjaiset kolot noin kolmen millimetrin syvyydellä kopan yläreunasta


Tässä videonpätkässä näkyy aika kivasti, mikä vois olla syynä moisiin. Toi on tosin Chacomilta, ei mitään havaintoa, mistä Ratokset on peräisin.
Käyttäjän avatar
Torchia
 
Viestit: 379
Liittynyt: To Marras 01, 2007 10:24 pm
Paikkakunta: Turku


Palaa alueelle Piipun tekeminen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa