Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

Oliko hyvää? Suosittele täällä. Ei vai? Purnaa tähän.

Valvoja: Lasse

Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Aatu » Ma Joulu 20, 2010 5:52 pm

Tässä hieman yhteenvetoa sikareista, joita on tullut lähiaikoina kokeiltua. Tarkoitukseni on antaa lukijoille kuva siitä, miltä eri sikarit maistuvat sikarinpolttoa aloittelevan henkilön suussa ja toivomuksena olisi, että tämän lukeneet voisivat antaa palautetta havainnoistani ja suositella uusia sikareita kokeiltavaksi. Olen ”lähes” tupakoimaton henkilö ja pössyttelen ehkä piipullisen 3-4 kertaa kuussa, poikkeuksena nyt viimeiset pari kuukautta, kun olen yrittänyt päästä sisään sikarien maailmaan.
Sallittakoon lipsuilu piipputupakan puolelle sen verran, että niistä suosikkejani ovat Samuel Gawithin Best Brown Flake ja Full Virginian Flake. :piippu:
Tärkeintä itselleni tupakassa on hyvä maku, yhdistettynä huolettomaan poltettavuuteen. Sikarien ulkonäölliset seikat tai makujen monimuotoisuus ovat itselleni sivuseikkoja. Makuja ei välttämättä tarvitse olla kuin yksi, jos se on hyvä. Nyt olenkin etsimässä itselleni sopivaa sikaria, joita sitten voisi hankkia enemmänkin, kun se oikea löytyy.
Kokemattomana polttelijana ja muutenkin lyyrisen miekkani ainaisesta kesäterästä johtuen, en pysty kovin lennokkaisiin ja "multidimensionaalisiin" arvosteluihin, joten lyhyestä virsi kaunis.

Joya De Nicaragua Clásico Picolino
Tämä oli ensimmäinen "oikea" sikari, jonka koskaan olen polttanut. Helppo poltettava ja makuina maitokahvimaisia ja pähkinäisiä vivahteita, lopusta hieman liian kitkerä. Ihan ok, mutta ei aiheuta lisä kuluja budjettiin.

Romeo y Julieta Sports Largos
Aluksi sikari oli hyvin miedon makuinen ja olin jo pettymässä sen makuun. Puolen valin j älkeen alkoi kuitenkin makuja tulla esiin ja loppu olikin sitten parasta mitä tähän asti olen polttanut. Sikarin viimeisessä puoliskossa tuli esiin erittäin pehmeä savu, jossa oli maistettavissa pähkinäisyyttä, makeutta ja hivenen kahvia, sekä jotain mitä en oikein osaa verrata mihinkään, liekkö se sitten sitä hyvän sikarin makua.Tämä piti polttaa niin loppuun, että huulia alkoi jo kuumottaa. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla joskus uudelleen. Pyrki palamaan hieman vinoillen. Makuun saattoi vaikuttaa myös ***Jallu, jota hörpin siinä sivussa.

Backwoods Aromatic
Tästä jää huulille ja suuhun imelää makua. Savu maistuu oudolta, joltakin teolliselta kemikaalilta. Ei kitkeröidy lopusta ja palaa helposti. Turhan imelä omaan makuuni ja maku pelottavan "kemikaalimainen". Nämä jää jatkossa kaupan hyllylle

CAO Moontrance
Tämä haisee/tuoksuu voimakkaasti vaniljalle ja kaakaolle. Tästäkin jää huulille imelää makua. Savussa ei maistu sama imelyys yhtäpaljon kuin tuoksussa, vaikkakin maku on tuoksua mukaileva. Ei kitkeröidy ja palaa helposti. Ihan ok, mutta ei lisää. Hieman liian makea.

Oliva Serie G 5Tin :yrjo:
Aluksi yritti maistua ihan hyvältä, mutta sitten esiin valui moottoriöljymäistä tunkkaisuutta ja kitkeryyttä, joka jämähti kurkkuun kuin SAEw25 pakkasella. Ympärille levittyvä hajukin oli todella voimakas ja pistävä, jopa lapset ihmetteli pihalla pahaa hajua. Loput 4kpl saa jäädä odottelemaan kesää.

Oliva Serie G Special G
Edellisen, karvaan pettymyksen jälkeen piti kokeilla millainen on Olivan G sarjan Special G. Tämä oli jo edellistä öljytikkuna käytettyä hirvitystä parempi. Tämä maistui mielestäni aika "puhtaalle" tupakalle. Maku oli kuitenkin melko kevyt. Ajoittain yritti olla pehmeää makeutta. Kevyt kuivahko maanläheinen ja puinen aromi oli hallitsevin ilman kitkeryyttä. Paloi hyvin.Ei ollut huono, mutta ei säväyttänyt. Ei kannata tuhlata rahoja tähän.

Flor de Oliva Robusto Maduro :sigge:
Oli yllättävän hyvä. Makua löytyi. Alusta alkaen oli jo havaittavissa pehmeyttä ja sopivaa makeutta, joka hävisi välillä, mutta ilmestyi taas yllättäen. Ajoittain maistui pippuri jos kovemmin imi. Puolenvälin jälkeen parani entisestää ja oli sitä loppuun asti. Paloi hieman vinoillen ja välillä joutui korjailemaan sytkärillä, mutta ei haitannut makua. Oli sen verran isokokoinen, että alkoi tuntua jo nikotiinin vaikutuskin. Haju oli myös hyvä, hieman makea ja ajoittain tuoksahti nuuskalle, varsinkin jos meinasi päästä sammumaan ja alkoi sitä taas herätellä. Palo aika minun tahdilla n.1h 20min. Toisen säästän kesäksi.

Flor de Oliva Robusto
Edellisestä innostuneen vuoroon tuli normaali versio. Tämä oli kyllä ihan muuta kuin maduro versio. Savun maku oli pippurinen ja liian kitkerä. Myös palaminen oli tälle yksilölle todella vaikeaa. Vinoili koko ajan ja välillä paloi tunnelimaisesti ja välillä vain wrapperi. Yritin korjata tilannetta sytkärillä ja lopuksi antamalla sikarin sammua ja sytyttää uudelleen, mutta sekään ei tilannetta korjannut. Uudelleen sytyttäessä havaitsin myös, että sikarin ydin oli palanut sisältä vain toiselta puolelta ja jäljellä oli todella kova parin sentin mittainen hiiltynyt puolikas ydin. Ehkäpä tämä yksilö oli vain todella epäonnistunut tekele, joka myös vaikutti makuun. Tämän voisi testata vielä joskus uudelleen,vaikka oma kokemukseni siitä olikin suurin pettymys sikareihin liittyen.

Jose L. Piedra Cremas
Alkoi kohtalaisen hyvin. Savu maistui tupakalle, maalle ja ehkä palaneille pähkinöille. Reilun puolenvälin jälkeen alkoi tämäkin kuitenkin kitkeröityä liikaa ja lopetin polttelun siihen. Palaminen oli ihan hyvä. Näitä on jemmassa vielä muutama joten myöhemmin maistetaan lisää.

Romeo y Julieta Mille Fleurs
Tästä olin löytänyt netistä niin paljon hyvää puhetta, että tuli tilattua näitä heti 10 kappaletta. Ensimmäinen näistä on nyt polteltu ja todettu ihan kohtuulliseksi, joskaan ei miksikään pakolliseksi hankinnaksi. Välillä maku yritti olla liian pippurinen. Samaa pehmeyttä ja makeutta, jonka maistoin Sports Largos versiosta, ei tästä löytynyt.

Marca Fina Panama Coronitas
Tämä maistui "raalle" tupakalle ja pippurille. Loppu liiankin pippurista ja kitkerää. Ei tarvitse hankkia jatkossa.

Toscano Toscanello
No tätä ei tarvinnut polttaa kuin minuutti, niin sain tarpeeksi. Maussa esille tuli todella voimakaasti vahva tupakka, palanut kahvi ja pippuri. Ei lainkaan makeutta. Ei kyllä kitkeräkään, mutta liika on liikaa,liian voimakas maku minulle.

Puros Indios Maxima Reserva Robusto No 50 Maduro
Tästä on hieman huonot muistikuvat. Lopun muistelen olleen liian kitkerä. Ei se kokonaisuutenakaan mikään hyvä voinut olla kun ei jäänyt mieleen.

Finlandia petit robusto
Tämä ei maistunut oikein miltään. Savun maku todella kevyttä ja lähes mautonta. Puolenvälin jälkeen alkoi pähkinäistä ja heinäistä makua hieman esiintyä, mutta todella heikosti. Paloi hieman vinoillen ja kitkeröityi lopussa jonnkin verran. Näitä ei mauttomuuden vuoksi kannata hankkia.

Macanudo Maduro Ascots :sigge:
Tässä maistui monia hyviä makuja. Makeutta oli sopivasti. Maussa eniten esillä pyöri paahtunut kahvi, tumma suklaa, "tupakka" (siis se mille esim. kostea FVF tuoksuu ja maistuu) ja hieman mustapippuria.
Sopivan pienenä tämän saattaa nautiskella myös useimmin kuin jonkun robusto kokoisen pökäleen. Näitä pitää hankkia lisää.

Alonso Menendez No.40 :sigge:
Jos muistan oikein, niin tämä maistuu lähes samalle kuin Flor de Oliva Robusto Maduro, eli hyvälle. Tupakka, siis FVF, maistuu hieman, lisäksi hieman pähkinäisyyttä ja heinää. Aivan lopussa alkoi olemaan hieman liian kitkerä tai sitten se johtui kuumasta savusta, koska tämä tuli poltettua ihan kynsille asti.


Kaikki edellä mainitut sikarit on säilytetty jotakuinkin oikein tuppedorsissa, jossa on Xigar geelikostutin ja jonka pitäisi pitää kosteus suurinpiirtein oikeana.
Aatu
 
Viestit: 13
Liittynyt: To Marras 26, 2009 10:40 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Tomassino » Ma Joulu 20, 2010 8:34 pm

Moikka Aatu.

Tein tässä diagnoosia tilanteestasi. Näyttää pahasti siltä, että sairautesi on edennyt niin sanotulle madurokaudelle, jolloin kaikki tummapintaiset makoisat sikarit ovat sinun mieleesi. Tämä on onneksi usein ohimenevä vaihe, joka kestää yleensä sen aikaa kun kuubalaiset kypsyvät humissasi ainakin puoli vuotta. Tätä odotellessa suosittelen CAOn Brazilia-sarjaa ja Te Amon vintage 99-maduroa. Niissä on sitä suklaisuutta ja hyvää tupakkaa, mitä taidat nyt juuri kaivata. Oireiden loppuvaiheessa voit siirtyä Don Pepin Garcian Sinisestä Olivan V-sarjaan.

Kuubalaiskauden alkaessa olet jo pääsemässä vauhtiin, mutta Toscanokausi on se, mihin tulee tähdätä. Silloin osaat arvostaa vahvan tupakan makua. Enkä puhu mistään kermakahvitoscanelloista, vaan maustamattomasta antico-herkusta. Tällöin olet täysin parantunut ja voit ratsastaa aamunkoittoon.

Ja ensimmäiseksi vaihdat sen jaloviinin yhden tähden malliin, äläkä edes kysy miksi :!:

Toivottavasti oli apua. :wink:
Kuva
*Vitolakritiikin lyyrinen Rocco*
Käyttäjän avatar
Tomassino
 
Viestit: 1189
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2010 11:11 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Aatu » Ma Joulu 20, 2010 9:19 pm

Hienoa Tomassino.

Diagnoosisi kuulostaa hyvältä.
Pelkäsin jo pahoin, että makuaistini on kykenemätön ymmärtämään hyvän tai edes sinnepäin olevan sikarin päälle.
Itsekkin olin huomaavinani jotain maduroihin viittaavaa ja hankin jo ennaltaehkäisevästi 2kpl CAO Brazilia Gol pötkylää. Toisen voisi uhrata Joulun aikana jos tarve vaatii ja toisen säästää kesäksi.

Mitenköhän noiden Kuubalaisten kypsyminen tuossa tupperdorissa etenee? Sitten kun madurot eivät enää riitä pitämään oireita kurissa, niin riittävätkö puolivuotta seetrittömässä muovilaatikossa "kypsyneet" Romeot ja Juliat korjaamaan tilanteen?

Toscanokausi kuulostaa kyllä jo hieman pelottavalta. Jos makuaisti on turtunut, anteeksi kehittynyt, niin pitkälle että ne maistuvat hyvältä, niin miltähän työpaikan lounasruokalan ruoka sen jälkeen maistuu.
Aatu
 
Viestit: 13
Liittynyt: To Marras 26, 2009 10:40 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja seimi » Ma Joulu 20, 2010 9:54 pm

Hommaa Olivan V sarjan Double Robusto ja kuvaa naamasi tohon "tänään poltin" ketjuun ekan-, tokan- ja kolmannen kolmanneksen jälkeen. Se on classinen easy-smoke ihmiselle, jolla ei juurikaan ole nikotiinitoleranssia.

Vakavissaan; ehdotan sellaista, että tilaat cigarworldista jotain dominikaanipöllejä, koska niistä monet sopivat aloittelijan makuun. Esim. Vega Finan robusto on hyvin lime-valkosuklainen.

Koska itse kasvin - tupakan - maku on tietenkin maailman paras, niin kuubalaisia kannattaa kokeilla pienen taloudellisen tappion riskillä. Pistä seuraavaan cigarworld.den tilaukseen muutama Quintero Londres Extra ja jotain Jose L Piedraa. Annat niiden kypsyä kesään ja pössyttelet mökillä luonnon helmassa. Näissä edullisissa bulkkimerkeissä on jo klassinen tupakan maku selkeänä, ja näin sinulle selviää, josko olisit kiinnostunut muistakin kuin makeahkoista pölleistä. Ai niin, jonkun Nub-merkin tuotteen voisit tsekata.

Jos makeasta tykkäät loppuelämäsi, niin se on täysin ok. Oma maku pitää kantaa suoraselkäisesti ja miehekkäästi. Niinkuin selvästikin teet, koska todella anteeksipyytelemättömällä asenteella julkistit ton jallupullon tähdet. Meidän lähiössä se on melkein sama asia, kuin sanoisi käyvänsä Yrjönkadulla uimassa :lol:
Käyttäjän avatar
seimi
 
Viestit: 1075
Liittynyt: Su Kesä 27, 2010 7:22 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Tomassino » Ma Joulu 20, 2010 9:55 pm

Aatu kirjoitti:Mitenköhän noiden Kuubalaisten kypsyminen tuossa tupperdorissa etenee? Sitten kun madurot eivät enää riitä pitämään oireita kurissa, niin riittävätkö puolivuotta seetrittömässä muovilaatikossa "kypsyneet" Romeot ja Juliat korjaamaan tilanteen?

Toscanokausi kuulostaa kyllä jo hieman pelottavalta. Jos makuaisti on turtunut, anteeksi kehittynyt, niin pitkälle että ne maistuvat hyvältä, niin miltähän työpaikan lounasruokalan ruoka sen jälkeen maistuu.


Jopa niinkin vaatimaton sikari kuin Ryjin Mille fleur saa kypsytyksellä uusia makukimaroita irti itsestään ajan myötä, kunhan ne olosuheet ovat kypsymiselle suotuisat. Eli kosteus siellä 65- 70 välillä n. 20 lämpötilassa (oma mukavuusalueeni, jos ei mikään standardi). Jos suomesta haluat ostaa muita kohtuuhintaisia kuubalaisia, niin partagaksen habanerot, mille fleurit ja superit ovat kokeilemisen arvoisia kunhan ikää on sen ykskaks vuotta ainaskin..

Paska sikari on aina paska, mutta älä anna huonon yksilön harhauttaa. Itse pidän Esim Flor de Olivan naturaalista, mutta maduro oli kauhistus. Ehkä olisi niitäkin pitänyt olla se parkolme kappaletta ja olis antanut ajan näyttää, että paraneeko vanhetessaan...

Toscano on sellainen karujen olosuhteiden sikari, joka pitää polttaa loppuun ennen kuin se alkaa maistua herkulta. Eli vaatii hieman luonnetta. Olen testaillut sitä kliinisissä olosuhteissa Sveitsiläisen vitamiini-instituutin tekniikoilla ja olen todennut, että se ensin turruttaa makuaistin ja alkaa sitten maistumaan ihanalta. Loppujen lopuksi koukuttaa hieman....
Kuva
*Vitolakritiikin lyyrinen Rocco*
Käyttäjän avatar
Tomassino
 
Viestit: 1189
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2010 11:11 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Aatu » Ma Joulu 20, 2010 10:27 pm

seimi kirjoitti:
Vakavissaan; ehdotan sellaista, että tilaat cigarworldista jotain dominikaanipöllejä, koska niistä monet sopivat aloittelijan makuun. Esim. Vega Finan robusto on hyvin lime-valkosuklainen.

Koska itse kasvin - tupakan - maku on tietenkin maailman paras, niin kuubalaisia kannattaa kokeilla pienen taloudellisen tappion riskillä. Pistä seuraavaan cigarworld.den tilaukseen muutama Quintero Londres Extra ja jotain Jose L Piedraa. Annat niiden kypsyä kesään ja pössyttelet mökillä luonnon helmassa. Näissä edullisissa bulkkimerkeissä on jo klassinen tupakan maku selkeänä, ja näin sinulle selviää, josko olisit kiinnostunut muistakin kuin makeahkoista pölleistä. Ai niin, jonkun Nub-merkin tuotteen voisit tsekata.

Jos makeasta tykkäät loppuelämäsi, niin se on täysin ok. Oma maku pitää kantaa suoraselkäisesti ja miehekkäästi. Niinkuin selvästikin teet, koska todella anteeksipyytelemättömällä asenteella julkistit ton jallupullon tähdet. Meidän lähiössä se on melkein sama asia, kuin sanoisi käyvänsä Yrjönkadulla uimassa :lol:


Kiitoksia vinkeistä seimi.
En tunne asuinseutusi paikalliskultturia kovin hyvin, joten jouduin googlesta katsomaan tämän Yrjönkadun
uimahallin assosiaation ***Jalluun. Luulen nyt tietäväni mihin asiaan viittaat. Täällä 65 leveysasteen tuntumilla en ole kuullut, että edellä mainitut asiat olisivat synonyymejä toisilleen ja hyvä niin, sillä pidän edelleen ***Jallusta, enkä halua että se alkaisi tökkimään vastaan.

Tomassino kirjoitti:Paska sikari on aina paska, mutta älä anna huonon yksilön harhauttaa. Itse pidän Esim Flor de Olivan naturaalista, mutta maduro oli kauhistus. Ehkä olisi niitäkin pitänyt olla se parkolme kappaletta ja olis antanut ajan näyttää, että paraneeko vanhetessaan...


Taitaa siis olla paljonkin yksilö eroja ja riippuvuutta kypsytyksen määrästä, miltä samanlainenkin sikari saattaa eri kerroilla maistua. Tämä ei ainakaan helpota "sen oikean" löytämistä muutaman kokeilu kerran perusteella, mutta tekeehän se hommasta haastavamman ja monipuolisemman.
Aatu
 
Viestit: 13
Liittynyt: To Marras 26, 2009 10:40 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja noviisi » Ma Joulu 20, 2010 11:09 pm

Kokeilepa Cohiba Siglo 1. Aikoinaan sain siitä irti nimenomaan puhtaan tupakan maun, joka on hyvinkin samankaltainen kuin FVF. Nykyisin taitaa kyseinen pölli olla ehkä turhan mieto itselleni, tai no, mikä ettei joskus.
Ja pieni huomautus, että liian tuoreiden J.L.Piedrojen vuoksi ei kannata lähteä tuomitsemaan kaikkia kuubalaisia.

Koin syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta Tomassinon maduro-lausunnon kanssa. Niin täälläkin kävi ja hyvä, että se kausi päättyi nopeasti.
Käyttäjän avatar
noviisi
 
Viestit: 2993
Liittynyt: Ti Maalis 02, 2010 2:41 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Tomassino » Ma Joulu 20, 2010 11:38 pm

noviisi kirjoitti:Koin syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta Tomassinon maduro-lausunnon kanssa. Niin täälläkin kävi ja hyvä, että se kausi päättyi nopeasti.


Kuva

Hai! Domo arigatoo gozaimasta!!
Kuva
*Vitolakritiikin lyyrinen Rocco*
Käyttäjän avatar
Tomassino
 
Viestit: 1189
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2010 11:11 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Aatu » Ti Joulu 21, 2010 8:42 pm

Lisäämpä uuden sikari kokemuksen tältä päivältä.

Töiden jälkeen, pihan lumitöistä selvittyäni, päätin vetäytyä "askarteluhuoneeni" rauhaan tutustumaan taas sikareiden yllätyksiä täynnä olevaan maailmaan.

Tällä kertaa sikarilaatikosta käteeni tarttui Rafael González Panetelas Extra. Leikkasin hatun varovaisesti irti ja kokeilin imua. Kyllä, läpi virtaa, joskin hieman vaivalloisesti. Aloin paahtamaan sikarin jalkaa, samalla pyöritellen sitä sormieni välissä. Kun jalka oli mielestäni tasaisesti syttynyt, otin ensimmäisen varovaisen imun. Vienoa savua virtasi suuhuni ja yllätyin suolaisen makeasta mausta, joka levittyi suuhuni. Jotain oli kuitenkin vialla. Savua ulos puhaltaessani ihmettelin savun vähäistä määrää. Uusi hieman reippaampi imaisu ja taas. Makua irtosi jonkin verran, mutta savu puuttui.
Sikari kyllä savutti "ulospäin" kohtuullisesti, mutta suuhuni sitä ei juuri riittänyt. Taas uusi imu, kovemmin ja pidempään, mutta ei.
Tässä vaiheessa mieleeni tulvahti jostain lukemani tieto tukkoisesta sikarista. Olinko törmännyt siihen?
Jatkoin polttamista, mutta imeminen oli kohtuu työlästä, eikä makuakaan enää juuri irronnut. Puristelin ja pyörittelin sikaria sormieni välissä, mutta tilanne ei parantunut.
Siinä poltto ongelmaa pohtiessa silmäni osuivat hyllynreunalla makoilevaan Bowie veitseen. Siitä mieleeni juolahti ajatus. Sikari tuntui puoleen väliin asti kohtuu pehmeältä, mutta loppu osa oli kovan ja tiukan oloinen. Siispä veitsi pois tupesta ja sikari keskeltä poikki.
No niin nythän minulla olikin kaksi sikaria. Leikkaus onnistui kohtuullisesti ja jatkoin polttelua jo sytytetyllä puoliskolla. Nyt savua alkoi irrota ja kuinka ollakkaan aika voimakastakin. Muutama imu ja maku alkoi olla liiankin voimakas.
Samalla oli käärelehti alkanut hieman purkautua katkaisukohdasta, enkä malttanut olla kiertämättä sitä auki. Käärelehteä irtoi 3-4 kierrosta ja sen alta paljastui hieman tummempi lehti. Kun olin päässyt vauhtiin, niin myös tämä lehti sai lähteä. Sitä irtosi hieman edellistä vähemmän. Nyt jäljelle oli enää useita rullattuja lehtisoiroja, jotka oli niputettu yhteen. Hajotin vielä nekin osiin ja niin koko sikari oli purkautunut paljastaen minulle sisimpänsä. Vai että tämmöinen on sikarin rakenne.

Sytyttämätön puolisko oli vielä jäljellä. Sytytin sen ja jo muutamalla imaisulla totesin sen turhan voimakkaaksi ja kitkeräksi ja päätin jättää sen sammumaan.

Vaikka makunautinto ja polttoelämys ei ollutkaan tälläkertaa parhaasta päästä, niin taas kerran sain oppia jotain uutta, näin sikareihin tutustumiseni alkutaipaleella.

Laitetaan vielä kuvakin mukaan muistuttamaan millaiseksi sikarin polttohetki voi muodostua.

Kuva
Aatu
 
Viestit: 13
Liittynyt: To Marras 26, 2009 10:40 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Räyhäkäs » Ke Joulu 22, 2010 10:07 am

Yleensä tuo bowie-veitsi kaivetaan esille hieman myöhempänä ajankohtana, samalla ilmoittaen seurueelle, että "nyt ei asioista selvitä enää puhumalla..." :wink:

Komia puukko!
"Kansanterveyskeskustelun nykylinja alkaa muistuttaa erään rotuopin ja alastonvoimistelun nimiin vannoneen valtion linjauksia."

http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com
http://twitter.com/Rayhapetteri
Käyttäjän avatar
Räyhäkäs
 
Viestit: 777
Liittynyt: To Marras 19, 2009 8:35 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Omskakas » Ke Joulu 22, 2010 8:41 pm

Maduro-vaiheesta ja sen ohimenevyydestä olen Tomassiinon kanssa samaa mieltä. Mutta sen jälkeen tulevasta kuubalaisvaiheesta ei kannata edetä enää Toscanoihin. Tai kyllä toscaanalaisiakin kannattaa maistella, mutta kuubalaisista saa paljon enemmän.

Pikalista kuubalaisiin tutustumiseen, eri makuja ja kokoja:

Partagas serie D 4
Bolivar petit corona
Cohiba robusto
Montecristo 2
Ramon Allones SS
H. Upmann mag 46
RyJ chuchill
Käyttäjän avatar
Omskakas
 
Viestit: 839
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 2:50 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja noviisi » Ke Joulu 22, 2010 10:11 pm

Koin syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta Omskakasin toscano-lausunnon kanssa. En omista edes stetsonia. :roll:
Käyttäjän avatar
noviisi
 
Viestit: 2993
Liittynyt: Ti Maalis 02, 2010 2:41 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja seimi » Ke Joulu 22, 2010 10:36 pm

Omskakas kirjoitti:
Pikalista kuubalaisiin tutustumiseen, eri makuja ja kokoja:

l


Sikareissa ja naisissa on semmoinen juttu, että molemmissa kookkaat toimii paremmin kännissä.
Käyttäjän avatar
seimi
 
Viestit: 1075
Liittynyt: Su Kesä 27, 2010 7:22 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja Omskakas » To Joulu 23, 2010 12:30 am

seimi kirjoitti:
Sikareissa ja naisissa on semmoinen juttu, että molemmissa kookkaat toimii paremmin kännissä.


Mielenkiintoinen hypoteesi. Asiaa mietittyäni täytyy sanoa, että alkoholin kulutuksen lisääntyessä sikarin koko ensin kasvaa, mutta varsinaisen päihtymyksen jälkeen pienenee. Eli ihan selvinpäin ei viitsi isoja poltella ja menevätpä ne isot hukkaan myös liian kännissä.

Naisten suhteenkaan en ole kännin ja koon korrelaatiota löytänyt. Mutta kännin ja naisen ei-niin-toivottavien ominaisuuksien suhteen olen.
Käyttäjän avatar
Omskakas
 
Viestit: 839
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 2:50 pm

Re: Aloittelevan sikarinpolttajan makuaistimuksia.

ViestiKirjoittaja seimi » To Joulu 23, 2010 10:49 am

Omskakas kirjoitti:Naisten suhteenkaan en ole kännin ja koon korrelaatiota löytänyt. Mutta kännin ja naisen ei-niin-toivottavien ominaisuuksien suhteen olen.


Juuri näin. Humalan ja naisen toivottujen attribuuttien välillä on käänteinen korrelaatio. Tai voihan se olla, että minä olen ainoa sikaristi, joka on jurrissa sortunut jokinorsuun. Muistan elävästi, miten eräskin emäntä oli sen sortin valas, että minulla oli morkkikset jo yöllä, neljän promillen kännissä. Voitte veljet kuvitella, millaiset "puren käteni irti" - fiilikset oli aamulla.

Mutta näistä on jo paljon aikaa. Nuorena sitä sattuu ja tapahtuu. Joillekin.

Aatulle vielä, että älä ota noista kuubalaisista paineita. Mulla on paljon frendejä, jotka vetää pelkkiä dominikaaneja, koska oma maku sopii niihin paremmin. Sikarit on ruokaa, ja kaikkien ei tarvi tykätä chilistä tai aurajuustosta.
Käyttäjän avatar
seimi
 
Viestit: 1075
Liittynyt: Su Kesä 27, 2010 7:22 pm

Seuraava

Palaa alueelle Sikariarvostelut ja vastaavat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa