Vanhan piipun kunnostus

Isi teki puusta. Tee-se-itse-piippumiesten ja piipun kunnossapitoaiheiden oma osio.

Valvoja: Lasse

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja Bf109 » Ma Helmi 23, 2009 2:57 pm

Jari T kirjoitti:Pitää vielä mainita, että jotkut piipunkunnostajat käyttävät kloriittikylvyn sijaan stemin dippausta kiehuvaan veteen - tarkoituksena tuoda hapettunut rikki stemin pintaan. Itse en ole tuota kokeillut. Kummassakin tapauksessa on hiekkapaperointi kuitenkin seuraava vaihe.


Minulla oli yksi piippu joka oli saanut hapettumaa voin toiselta puolelta, ja halusin säästää vähän vaivaa jättämällä sen hapettumattoman puolen vaille kiillotusta, joten pläjäytin puurokattilaan - siis vesihauteeseen - ruokaöljyä ja dippasin imukkeen sinne. Vaikutus on sama kuin vedellä mutta kiillotus tuntui olevan paljon pienempi urakka kuin vesikäsittelyn jäljiltä.

Siksi vesihauteeseen, etten halunnut ottaa riskiä liiaksi kuumenevasta öljystä. Vesihauteeseen ei tarvita välttämättä varsinaista puurokattilaa, vaan vettä sisältävän kattilan sisään voi laittaa vähän pienemmän kattilan jossa öljy lojuu, mutta kuumeneminen on tietenkin aika paljon hitaampaa.
Jos olisin Lee Van Cleef, tuo kauhea mies
Aamukahvi ois musta, niin maineenikin
Maissipiippua suutelisin
Savut muilla maksattaisin
Käyttäjän avatar
Bf109
 
Viestit: 483
Liittynyt: Ke Tammi 09, 2008 5:33 pm

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja T-man » Pe Kesä 04, 2010 10:49 am

Sain postissa uuden piipun merkkiä Savinelli Bruna 812. Ilmeisesti oli lojunut hiukan aikaa hyllyssä, koska Tunkiessani sitä suuhuni tuntui pikkuusen karvaalta. Oikein sylkeä piti ja vettä päälle. Lukasin tän langan ja eikun hommiin. hapettuma oli onneksi vain pikkusen pinnalla. Ensin kokeilin ebonite polishia. Ei toivottua vaikutusta. Sitten autosolia. Parempi vaikutus, mutta ei ihan. No tässä vaiheessa päätin ottaa järeät aseet esille. 1200 hiomapaperia pintaan. NONIIN nyt alko toimia. Sitten takaperin autosolia ja ebonite polishia ja vielä vahaa :D mahtavaa. ei maistu enää pahalta ja pikkusen kiiltääkin. laitan kuvia uusi piippu trediin.

Että jos on vaan kevyttä hapettumaa, ei kannata kovin karkeaa paperia antaa.

edit. ööö oliko jollain tota Bing Crosbyn kuvaa tos avatarissa jo? ei tullu vastaan? jos on: ilmoita niin vaihdan
Käyttäjän avatar
T-man
 
Viestit: 54
Liittynyt: Ke Kesä 25, 2008 8:40 pm
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja noutti » La Huhti 02, 2011 6:13 pm

Pahoittelut, että herätän vanhan topicin kuolonkankeudesta, kuin zombien henkiin.

Sain joskus vuosia sitten ystävältäni Saksan tuliaiseksi piipun, jonka oli ostanut alan liikkeestä. Merkkinä on Spitfire ja mallia en tähän hätään löytänyt. Hyvän näköinen kuitenkin. Laittaessani stemin suuhuni meni kuitenkin joku pieleen, kun suuhuni levisi mitä hirveimmän makuinen maku. Hirveän väkevä ja kemikaalimainen. Laitoin kokeeksi koko stemin vesilasiin ja seuraavana aamuna koko piippu oli vihertävän kulunut ja haisi palaneelta muovilta. Mikähän aiheutti tämän reaktion ja uskaltaako tuota alkaa kunnostamaan?
http://tupakkatarha.blogspot.com Tupakinkasvatusbloginipistecom.
Käyttäjän avatar
noutti
 
Viestit: 255
Liittynyt: Su Maalis 23, 2008 7:41 pm

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja VMS » La Huhti 02, 2011 6:43 pm

Vulkaniitti lienee stemin materiaali, tuo pirullinen kumi(tus).
Vesi (kosteus yleensäkin?) ja auringonvalo ovat aineen vihollisia (muitten muassa).
Tästä(kin) viestiketjusta löytynee vinkkejä pelastustoimiin.
Vaikea materiaali, varsinkin tällaiselle kuolasuulle, vaatii aikas paljon ylimääräistä huolenpitoa.
Käyttäjän avatar
VMS
 
Viestit: 82
Liittynyt: Ma Tammi 11, 2010 8:43 am
Paikkakunta: Stadi

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja noutti » La Huhti 02, 2011 6:49 pm

VMS kirjoitti:Vulkaniitti lienee stemin materiaali, tuo pirullinen kumi(tus).
Vesi (kosteus yleensäkin?) ja auringonvalo ovat aineen vihollisia (muitten muassa).
Tästä(kin) viestiketjusta löytynee vinkkejä pelastustoimiin.
Vaikea materiaali, varsinkin tällaiselle kuolasuulle, vaatii aikas paljon ylimääräistä huolenpitoa.


Itsekin laskeskelin näin. Noh klooria huomenna sitten kaupasta! Kuinka karkeaksi tuo piippu jää sitten muuten? Ei jaksaisi tätä rumilusta lähteä enempää hoivaamaan ;)
http://tupakkatarha.blogspot.com Tupakinkasvatusbloginipistecom.
Käyttäjän avatar
noutti
 
Viestit: 255
Liittynyt: Su Maalis 23, 2008 7:41 pm

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja VMS » La Huhti 02, 2011 8:03 pm

Kloorin suhteen lienee monta mielipidettä. Kokemusta vulkaniitin kanssa ei ole, mutta kyllä se loogisesti ajateltuna
luultavasti haurastuttaa k.o. matskua aika rankasti. Pinnasta tulee varmasti hyvin matta, ilman koneellista apua tuskin mitään ihmeellistä/pysyvää kiiltoa saat aikaiseksi. Tosin varmasti ihan poltettavan piipun saat, jos se on vaivan arvoinen. Ehkä.
Käyttäjän avatar
VMS
 
Viestit: 82
Liittynyt: Ma Tammi 11, 2010 8:43 am
Paikkakunta: Stadi

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja noutti » La Huhti 02, 2011 8:26 pm

VMS kirjoitti:Kloorin suhteen lienee monta mielipidettä. Kokemusta vulkaniitin kanssa ei ole, mutta kyllä se loogisesti ajateltuna
luultavasti haurastuttaa k.o. matskua aika rankasti. Pinnasta tulee varmasti hyvin matta, ilman koneellista apua tuskin mitään ihmeellistä/pysyvää kiiltoa saat aikaiseksi. Tosin varmasti ihan poltettavan piipun saat, jos se on vaivan arvoinen. Ehkä.


Kloriitit haettu ja oliiviöljyt hierottu ja kaikki tämä kolmen tunnin sisällä. Tämän illan päähänpistosta seurasi hieno piipunvarsi :) Stemi on nyt matta, mutta en kyllä sitä kiiltoa edes kaipaa, koska matta sopii tyyliini paremmin ;)
http://tupakkatarha.blogspot.com Tupakinkasvatusbloginipistecom.
Käyttäjän avatar
noutti
 
Viestit: 255
Liittynyt: Su Maalis 23, 2008 7:41 pm

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja Sailor Andy » Ma Touko 02, 2011 8:29 pm

No mitä järkeä tossa sitten oli, jos kuitenkin jätät stemin mattapintaiseksi, eiks koko jutun ideana ole että niitä kiillotetaan, hehe.

Kysyisin muuten kaikilta niiltä, jotka käyttävät kloriitti- tai kiehuvaa vettä:
Miten helvetissä te saatte sen stemin sisäpuolen kiiltäväksi, tai edes vähän parempaan kuntoon, kun sen ulkopuoltakin joutuu hiekkapaperilla hinkkaamaan jotta sen saa mustaksi?

A
Käyttäjän avatar
Sailor Andy
 
Viestit: 158
Liittynyt: Ke Joulu 19, 2007 11:52 pm

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja noutti » Ma Touko 02, 2011 9:47 pm

Sailor Andy kirjoitti:No mitä järkeä tossa sitten oli, jos kuitenkin jätät stemin mattapintaiseksi, eiks koko jutun ideana ole että niitä kiillotetaan, hehe.

Kysyisin muuten kaikilta niiltä, jotka käyttävät kloriitti- tai kiehuvaa vettä:
Miten helvetissä te saatte sen stemin sisäpuolen kiiltäväksi, tai edes vähän parempaan kuntoon, kun sen ulkopuoltakin joutuu hiekkapaperilla hinkkaamaan jotta sen saa mustaksi?

A

Arvostan ennemmin mattaa, kuin kiiltävää pintaa. Neuroottinen luonne estää kiiltävät pinnat, kun niitä pitäisi kokoajan hinkata puhtaaksi ;)
http://tupakkatarha.blogspot.com Tupakinkasvatusbloginipistecom.
Käyttäjän avatar
noutti
 
Viestit: 255
Liittynyt: Su Maalis 23, 2008 7:41 pm

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja Restless » La Loka 22, 2011 6:30 pm

No pistetään tänne vaikka kyseesä ei periaatteesa niinkään vanha piippu. Elikkä nysäni JOKU pintakäsittelyaine alkoi kupruilla. Olen kuullut että näin voi käydä, mutta nyt kun se tapahtui ekaa kertaa itselle niin alkoi kiinnostamaan että mistä johtuu. Pintaa ei varmaan olla karnaubavahalla käsitelty. Eihän vaha noin käyttäytiysi, vai? :?
Käyttäjän avatar
Restless
 
Viestit: 413
Liittynyt: To Huhti 14, 2011 11:30 am

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja Sailor » La Loka 22, 2011 7:29 pm

Restless kirjoitti:No pistetään tänne vaikka kyseesä ei periaatteesa niinkään vanha piippu. Elikkä nysäni JOKU pintakäsittelyaine alkoi kupruilla. Olen kuullut että näin voi käydä, mutta nyt kun se tapahtui ekaa kertaa itselle niin alkoi kiinnostamaan että mistä johtuu. Pintaa ei varmaan olla karnaubavahalla käsitelty. Eihän vaha noin käyttäytiysi, vai? :?


Mielenkiintoista kyllä. Mikäs snaga tässä on kyseessä? Onkos se käsitelty jollain lakalla tms jos kerran alkaa kupruilemaan?
Puhdas karnaubavaha ei ainakaan kupruile mihinkään vaan pelkästään kuluu pois.
Käyttäjän avatar
Sailor
 
Viestit: 729
Liittynyt: To Loka 14, 2010 5:13 pm
Paikkakunta: Ååbu

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja Restless » La Loka 22, 2011 8:08 pm

Untamo Utrio kolmonenhan tuo on. No jotain lakkaa sen ajattelinkin olevan. Kuinkahan tuo lakka tms. poistetaan? :urpo2:
Käyttäjän avatar
Restless
 
Viestit: 413
Liittynyt: To Huhti 14, 2011 11:30 am

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja Sailor » La Loka 22, 2011 9:04 pm

Restless kirjoitti:Untamo Utrio kolmonenhan tuo on. No jotain lakkaa sen ajattelinkin olevan. Kuinkahan tuo lakka tms. poistetaan? :urpo2:


Hienolla hiekkapaperila (800-1000, about), mä lähtisin varovasti poistamaan joskin siinä saattaa mennä tovi jos toinenkin. Riippuu tietty myös siitä aiotko poistaa kaikki lakat vaan pelkästään tasoittaa siitä kupruilleen alueen reunoilta ja uudelleenlakata sitten. Kovin karkeaa hiekkapaperia ei kannata mun mielestä käyttää, semminkin jos piippusi on petsattu. Karkea paperi saattaa syödä sitä petsaustakin helposti.
Vanhoista huonekaluista mä olen tehokkaasti poistanut maalia ja lakkaa Nitromors-nimisellä tökötillä, vaan enpäs osaa sanoa uskaltaisinko piippuun tuota kokeilla.
Käyttäjän avatar
Sailor
 
Viestit: 729
Liittynyt: To Loka 14, 2010 5:13 pm
Paikkakunta: Ååbu

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja Restless » La Loka 22, 2011 9:35 pm

Näin teen joskus kun kerkeän. Tosin en kuitenkaan ajatellut lakata sitä. Siitähän tämä koko ongelma johtuukin :D
Käyttäjän avatar
Restless
 
Viestit: 413
Liittynyt: To Huhti 14, 2011 11:30 am

Re: Vanhan piipun kunnostus

ViestiKirjoittaja VMS » Pe Maalis 02, 2012 10:12 pm

Dunhillin "Pipe Mouthpiece Polish" tuntuu tekevän kummia vihreämmällekin kumille, tosin tuoteturva ja muita selosteita ei ole tarjolla. Tuote vaatii ankaraa hinkkaamista, mutta ainakaan tervekätiselle (Terveet Kädet) mieshenkilölle, ja miksi ei naiselle, tuo ei ole mitään uutta tahi mahdotonta. Ja jos tuote sisältää jotain Nikotiinia vahvempaa myrkkyä, bless/bliss. ;)

P.S. kolmas kivekseni halusi lähettää terkkuja kaikille!
Käyttäjän avatar
VMS
 
Viestit: 82
Liittynyt: Ma Tammi 11, 2010 8:43 am
Paikkakunta: Stadi

EdellinenSeuraava

Palaa alueelle Piipun tekeminen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa