Vuonna 1982 perustettu somerniemeläinen Oy Amanita Ltd on perheyhtiö, jonka kotipaikka on Someron kaupunki. Yhtiön ensimmäinen läpimurto oli Kaari Utrion kirjoittama ja Amanitan tuottama Eevan tyttäret, eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historia (1984). Runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana yhtiö on tuottanut satakunta nimekettä, joista kolmisen kymmentä on yksittäisiä suurteoksia ja suurteossarjoja.
Amanitan konserniin kuuluu Finlandia-Arkisto Oy, joka perustettiin 1986 Finlandia-Kuvan lehtikuva-arkiston järjestelyn yhteydessä. Amanita on myynyt kirjoja verkossa vuodesta 1999 lähtien. Amanita on tuonut vuodesta 1999 lähtien maahan laatusikareita. Finlandia-Arkisto alkoi myydä sikareita verkkokaupassa vuonna 2000. Finlandia-Arkisto pitää Helsingissä Töölön Sikarikauppaa.
Oy Amanita Ltd on
-kirjatalo
-liikelahjatalo
-kuvatalo
-lahjakirjatalo
-sikaritalo
Kirjatalo Amanita tuottaa
-kuva- ja tietokirjoja
-suurteoksia ja suurteossarjoja
-kalentereita
-liikelahjoja
-yritys- ja kaupunkikirjoja
Liikelahjatalo Amanita valmistaa Sinulle ja asiakkaallesi ainutkertaisen lahjakirjan
-jonka sisältö ja painoasu on tehty toiveittesi ja tarpeittesi mukaan.
-Amanitan tarjoamaan pakettiratkaisuun kuuluvat eri alojen nimekkäät asiantuntijat ja kirjailijat.
-Kirjasi ulkoasun kruunaavat Amanitan ja Finlandia-Arkiston kuva-aarteet, joiden lukumäärä lasketaan miljoonissa.
-liikelahjakirjaa ei löydy kirjakaupoista, se on tehty vain Sinua ja asiakkaitasi varten.
Kuvatalo Amanita myy
-Finlandia Kuvan arkistokuvia vuosilta 1941-1960
-luonnonhistoriallista kuvastoa vuosilta 1700-2000
-kulttuurihistoriallista kuvastoa vuosilta 1600-2000
-Suomen ja Euroopan historiakuvastoa vuosilta 1500-1899
-luonto- ja maisemakuvia
Lahjakirjatalo Amanita myy
-verkkokaupassa omaa tuotantoa, suurteoksia ja suurteossarjoja käteis- ja osamaksulla www.lahjakirjat.com
Sikaritalo Amanita myy
-laatusikareita
-pikkusikareita
-piippuja
-piipputupakkaa
-humidoreja
-sikarinleikkureita
-muuta tupakointitarpeistoa
-verkkokaupassa www.sikaritalo.fi
-myymälässä Töölön Sikarikauppa.
Oy Amanita Ltd
Salkolantie 25
31470 Somerniemi
Puh. (02) 748 9500
Fax. (02) 748 9510
info (at) amanita.fi

LAURI LINNILÄ
JOHTO, TOIM. JOHT.
graafikko
(02) 7489 512

KAI LINNILÄ
JOHTO, SIKARIT & PIIPUT
kirjailija
(02) 7489 500
KAARI UTRIO
kirjailija
(02) 7489 500
SARI SAVIKKO
KIRJATUOTANTO
kirjailija
(02) 7489 518

HANNA PUKKILA-TOIVONEN
KUVA-ARKISTOT
kirjailija
(02) 7489 517

MARIANNE MATTILA
SIKARITALON PALVELUT
sivunvalmistaja
(02) 7489 514

HANNA NUMMILA
TALOUS & LASKUTUS
assistentti
(02) 7489 517

RUFFE
VARTIOINTI
turvaekspertti
ovella